MM-kisojen pikkumaa kävi Suomen treeneissä – tässä syy
ZÜRICH. Iso-Britannian maajoukkue herätti huomiota ennen MM-kisojen alkua. Joukkue vieraili Suomen jääharjoituksissa ja katseli Leijonien menoa jäällä.
Lauantaina Leijonat.com haastatteli Iso-Britannian hyökkääjä Liam Kirkiä ja kysyi, mistä visiitissä oli oikein kyse.
– Meillä on paljon nuoria jätkiä tässä joukkueessa. Muistan itsekin, kun olin ensimmäistä kertaa tämän kaliiberin pelaajien, NHL-supertähtien, kanssa. On innostavaa tulla katsomaan, miten he harjoittelevat ja katsoa heidän pelaamistaan, Kirk kertoo.
– Vielä kymmenen vuotta sitten oli kaukaa haettua, että olemme MM-kisoissa ja pystymme pitämään paikkamme täällä. Joten me nautimme jokaisesta minuutista ja arvostamme sitä, että saamme katsoa näitä supertähtiä lähietäisyydeltä. Se on myös hauskaa.
Kirk on itsekin melkoinen supertähti MM-tasolla. Hän on vasta 26-vuotias, mutta on pelannut urallaan jo neljät aiemmat kisat. Niissä hän on nakuttanut Iso-Britannian pelaajalle hurjat tehot 9+4=13.
Suomen joukkueesta Kirk odottaa ennen kaikkea Aleksander Barkovin kohtaamista.
– Tykkään siitä, miten hän pelaa ja mitä hän on saavuttanut. Hänellä on kaksi Stanley Cup -mestaruutta. Hänellä on melkoisen vaikuttava ura. Hän on varmaan se pelaaja, jonka kohtaamista suurin osa meistä eniten odottaa.
Kirkillä on aiempaa historiaa Suomessa pelaamisesta. Hänet nähtiin Mikkelin Jukureiden paidassa kaudella 2022-23. Hän nakutti tuolloin 25 otteluun 19 tehopistettä. Aikaansa Liigassa Kirk muistelee lämmöllä. Etenkin päävalmentaja Olli Jokista.
– Päävalmentaja Olli oli loistava kanssani. Hän toi minut hienosti sisään joukkueeseen, teki oloni tervetulleeksi, antoi paljon peliini ja työnsi minua eteenpäin niillä osa-alueilla, joilla siihen oli tarvetta, Kirk muistelee.
– Nautin paljon ajastani siellä. Jossain vaiheessa olin lähellä siirtoa takaisin sinne. Siitä ei tullut lopulta mitään, mutta tykkäsin olla siellä. Minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa kaupungista ja sen ihmisistä.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!