IS: NHL:n pelaajatarkkailijoilta kylmää tekstiä Jesse Puljujärvestä
Jesse Puljujärven onnistumiset Sveitsin pääsarjassa ja jääkiekon MM-kisoissa ovat käynnistäneet spekulaatiot sen suhteen, olisiko NHL-paluu yhä mahdollinen.
Ilta-Sanomat haastatteli MM-kisoissa paikan päällä olevia NHL-seurojen pelaajatarkkailijoita, joiden mielestä Puljujärvi ei ole kuitenkaan muuttunut NHL:stä lähtönsä jälkeen.
Pelaajatarkkailijat kommentoivat Puljujärven otteita IS:lle paljastamatta nimiään.
– En oikein näe NHL:ää enää mahdollisena. Koska ei Puljujärvi juuri ole muuttunut aiemmasta. Voihan toki olla, että joku vielä antaa mahdollisuuden, mutta epäilen.
– Selkeästi hän pystyy pelaamaan Euroopassa ja MM-kisoissa top 6 -roolissa ja tekemään pisteitä. Mutta hänen luistelunsa on edelleen aika laajaa kaarrosta, kuten on aina ollutkin, pelaajatarkkailijat kertoivat IS:lle.
Leijonat-tähden tekemisessä pelaajatarkkailijat ovat kiinnittäneet huomiota muun muassa siihen, että otteet ailahtelevat paljon.
– Pelin sisälläkin hänen suorittamisensa on niin epätasaista. Jotkut vaihdot saattavat olla ihan dynamiittia, äijää lentää tieltä ja asioita tapahtuu, mutta sen jälkeen voi olla taas pitkä pätkä, ettei tapahdu oikein mitään. Kaartelua ja isoja lenkkejä. Tasaisuus puuttuu, yksi pelaajatarkkailija huomauttaa.
LUE MYÖS: Näin katsot Leijonien ja kaikkien muiden maiden MM-ottelut ilmaiseksi
Leijonat.com löytyy nyt myös WhatsAppista. Ota kanava seurantaan tästä!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- USA saa tänään hurjan vahvistuksen MM-kisoihin
- IS: NHL:n pelaajatarkkailijoilta kylmää tekstiä Jesse Puljujärvestä
- Jukka Jalosen Italia on nyt pahassa paikassa – MM-kisoissa oli yllättävä ilta
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Liiga-hyökkääjä tylyttää itseään MM-kisoissa: ”Petin joukkueeni”
- Yllättävä suomalaispelaaja nousi yleisön suosikiksi MM-kisoissa
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Näkökulma: Karu näky MM-kisojen päänäyttämöllä
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat päihitti hallitsevan maailmanmestarin!
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”