Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
ZÜRICH. Leijonat kohtaa sunnuntai-iltana MM-kisojen lohkovoiton kannalta tärkeässä ottelussa Itävallan. Panokset kovenevat, eikä Suomen apuvalmentaja Jussi Tapola ei suostunut vielä aamujäiden jälkeenkään paljastamaan vaikkapa illan ottelussa pelaavaa maalivahtia.
– En osaa kertoa. Mä en nyt näihin kokoonpanoihin… Kysykää Antilta (Pennanen) kokoonpanot sitten, ja Jereltä (Lehtinen). Työnjako menee niin, että he vastaa niihin, Tapola kierteli aamujäiden päätyttyä.
MM-kisojen perinteisistä suurmaista Ruotsi sekä hallitseva maailmanmestari USA ovat vaarassa pudota kokonaan ulos pudotuspelivaiheesta. Käynnissä olevien MM-kisojen yllätyksellisyys onkin yllättänyt kokeneen maajoukkueluotsin.
– Joka turnauksessa tulee yllätyksiä, mutta ehkä tällaista lohkovaihetta, missä kaikki paikat on oikeastaan auki ja isot maat on siellä vielä aikaa pinteessä, niin sellaista ei ole vähään aikaan ollut.
– Se on yllättänyt, miten kimurantti tämä lohkovaihe tulee olemaan vielä tässä loppuvaiheessa. Aina on joku joukkue (pinteessä), mutta nyt on useampi joukkue, Tapola totesi.
Leijonien ja Itävallan välinen ottelu käynnistyy sunnuntai-iltana kello 21.20. Suomen viimeinen alkusarjaottelu on vuorossa tiistai-iltana, jolloin vastaan luistelee huippuvireinen kisaisäntä Sveitsi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerit: kaksi pelaajaa ulos!
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Jokerit: kaksi pelaajaa ulos!
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- HS: Patrik Laineelle jäi enää yksi vaihtoehto
- Toimittaja: Eeli Tolvasta viedään NHL:n mestarisuosikkiin – uusi kuvio
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”