Leijonien NHL-tähdellä selvä visio – näin Kanada kaatuu MM-välierässä: ”Kaveri turhautuu varmasti”
ZÜRICH. Leijonat joutuu MM-kisojen lauantain välierässä kovimman mahdollisen haasteen eteen, kun se kohtaa kaikki ottelunsa turnauksessa voittaneen Kanadan.
Suomen NHL-veteraani Olli Määtällä on selvä visio siitä, millä osa-alueilla Leijonien on onnistuttava voittaakseen.
– Tila ja aika pois. Meidän peli on hyvää silloin, kun kaveri ei pääse lähtemään omista helposti. Me päästään silloin kiekkoon ja pelaamaan niiden päädyssä. Pitää puolustaa hyvin ihan hyökkäysalueelta asti.
– Kaveri turhautuu varmasti, mitä enemmän me ollaan kiekossa, Määttä ennakoi MM-välierää Leijonien perjantain vapaaehtoisten harjoitusten jälkeen.
Jesse Puljujärvi puolestaan korostaa fyysisyyden tärkeyttä Pohjois-Amerikan tähtisikermää vastaan.
– Pitää olla fyysinen. Haluan tuoda kovaa luistelua ja kovaa kamppailua. Sitä myötä sitten turhauttaa Kanadaa. Siihen mä pyrin ja silloin olen ytimessä, Puljujärvi lupasi.
Sidney Crosbyn pimentämiseksi Puljujärvellä on yksinkertainen kaava
– Pidetään Crosby puolustusalueella, Puljujärvi letkautti.
Leijonien turnauksen tehokkain pistemies korostaa kurinalaisuuden merkitystä NHL-tähtiä pursuavaa Kanadaa vastaan.
– Kyllä meidän pitää järkevästi hyökätä. Siellä on niin paljon vastahyökkäysosaamista. Kiekon kanssa järkeviä ratkaisuja, Puljujärvi listaa.
Leijonat kohtaa Kanadan lauantain myöhäisillan ottelussa kello 21.00 alkaen.
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta
- Naisleijonat – MM-kisat 2026: Lohkot, ottelut, tulokset, tv
- Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen