MM-sensaatio näkyy myös NHL:ssä – Lehti: Kuusi Norjan pelaajaa lähdössä Pohjois-Amerikkaan
Norjan jääkiekkomaajoukkuen sensaatiomaiset MM-kisat ovat herättäneet huomiota myös kaukana Sveitsin kisakaukaloiden ulkopuolella. Dagbladetin mukaan peräti kuusi norjalaispelaajaa on matkalla Pohjois-Amerikkaan ensi kaudeksi.
Lehden mukaan Noah Steen, Stian Solberg, Tinus Luc Koblar, Michael Eriksen, Eskild Bakke Olsen ja Tobias Normann ovat kaikki herättäneet kiinnostusta NHL-organisaatioissa.
Norjalaisten suurin tähti MM-kisoissa on ollut 18-vuotias Koblar (artikkelikuvassa). Toronto Maple Leafsn toisen kierroksen varaus on noussut koko turnauksen puhutuimpien nuorten pelaajien joukkoon huippulupauksen iskettyä kahdeksaan otteluun kuusi maalia.
Norjan ykkösketjun sentterinä häärivä Koblar nähdäänkin jo nyt yhtenä norjalaisen jääkiekon seuraavista keulakuvista.
Norjan kapteeni Andreas Martinsen uskoo maan jääkiekon olevan keskellä historiallista nousukautta.
– Olemme osoittaneet koko kisojen ajan, että meillä on joukkue, joka on maailman parhaiden tasolla, omalla urallaan 152 NHL-ottelua pelannut 35-vuotias Martinsen muistuttaa.
Kapteenin mukaan kisamenestys alkaa pian näkyä myös Pohjois-Amerikan kaukaloissa.
– Odotan, että meillä on NHL:ssä useita pelaajia tulevaisuudessa. Se vain kasvattaa kiinnostusta lajia kohtaan. Nuoli osoittaa juuri nyt suoraan ylöspäin norjalaisessa jääkiekossa, Martinsen iloitsee.
Norjan NHL-historia kertoo siitä, kuinka poikkeuksellisesta tilanteesta on kyse. NHL:ssä on pelannut kautta aikojen vain kymmenen norjalaista, eikä taalajäillä olla nähty saman kauden aikana koskaan yli kahta vuonomaan edustajaa.
Norjan tämän kevään MM-menestyksellä saattaakin olla maan jääkiekon kannalta kauaskantoiset vaikutukset.
- Ilmaiseksi tv:ssä: Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Ilmaiseksi tv:ssä: Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!