Antti Pennanen: yllättävästä sveitsiläisbiisistä tuli Leijonien joukkueessa jättihitti
Leijonat saapui maanantaina median eteen Olympiastadionille tummanpuhuvalla bussilla, mutta tunnelma joukkueessa oli kaikkea muuta kuin synkkä. Leijonien päävalmentaja Antti Pennanenkin esiintyi hymyileväisenä ja hyväntuulisena. Sellaisena hänet on Sveitsin MM-turnauksen vapaapäivinä totuttu näkemäänkin.
– Voittaminen on hauskaa. Se on päällimmäinen tunne. Olen todella kiitollinen ja onnellinen, että pelattiin hienosti viimeiset kaksi viikkoa. Tosi vähän oli mitään haasteita tai ongelmia, Pennanen summaa omia tunnelmiaan mestaruusjuhlien keskeltä.
Kun Leijonien bussi kurvasi olympiastadionin pihaan, huudatettiin sen sisällä yhtä hyvin yllättävää biisiä.
– Itse asiassa Sveitsin maalilaulua on luukutettu. Se on ollut eilisen pelin päivän jälkeen suurin luukutuksen kohde. Siinä on jotain samaa kuin Den Glider Inissä, Pennanen sanoo.
Den Glider Inistä tuli vuoden 1995 mestaruuden tunnusbiisi. Ruotsalaiset olivat niin varmoja mestaruudestaan, että voittolaulu oli sävelletty jo hyvissä ajoin valmiiksi. Kun Suomi vei mestaruuden, ryöväsivät suomalaiset Den Glider Inin pilkallisesti omaan käyttöönsä.
Sitä, kuka leijonajoukkueesta keksi alkaa huudattamaan Sveitsin maalilaulua, Pennanen ei osaa sanoa.
– Joku pelaajista sen keksi. Eilisestä saakka se soi tuolla.
Pennanen ei ole varsinaisesti mikään bilehile. Jo aiemmin hän kertoi pysyvänsä mielellään juhlinnassa taustalla. Mikä on ollut valmentajan suosikkihetki sen jälkeen, kun mestaruus ratkesi?
– Monta hienoa hetkeä on ollut. Se on hienoa, kun aamulla tapaa pelaajia, ja kun tulee tänne Suomeen ja näkee, miten Suomen kansa ottaa meidät vastaan. Toki kaikki meistä on varmasti saanut viestejä ystäviltä ja läheisiltä, niin se tuntuu myös hyvältä, Pennanen kertoo.
MM-kisat ja mestaruushuuma ovat melkoista sirkusta. Pennasella on selvät sävelet jo mielessä sen suhteen, miten hän aikoo rentoutua.
– Koiran kanssa luontoon. Jos jostain löytää vielä kylmää vettä, niin sinne pitää päästä, Pennanen sanoo.
Entä kuinka helpottavalta tuntuu ajatus siitä, että enää huomenna ei tarvitse kävellä median eteen?
– Mikäs tässä teidän kanssa kävellessä, Pennanen nauraa vapautuneena.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Carolina Hurricanes kiinnitti suomalaispuolustajan – yksivuotinen sopimus
- Joona Luoto jatkamassa uraansa SHL:ssä – huippuseura kiinnostui
- Expressen: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan – tässä uusi seura
- NHL:ään varattu KooKoo-lupaus: sopimus purettu!
- Pikkuleijonien maalivahti löysi uuden seuran – Pohjois-Amerikka kutsuu!
- Ruotsalaisseura menetti Juuso Välimäen – hankkimassa tilalle toisen suomalaisnimen
- Oliver Kapanen voi joutua jättitreidin uhriksi NHL:ssä – ”En yllättyisi”
- Urheilucast: Kultaleijonan miljoonatarjous valui sivu suun NHL:ssä – uskomaton syy
- Tommi Kivistön sopimus purettu ikävästä syystä – Liigasta tuttu maajoukkuemies korvaajaksi
- Kaksi Liigasta tuttua suomalaisvalmentajaa pestattiin samaan seuraan
- Oliver Kapanen voi joutua jättitreidin uhriksi NHL:ssä – ”En yllättyisi”
- Urheilucast: Kultaleijonan miljoonatarjous valui sivu suun NHL:ssä – uskomaton syy
- Tommi Kivistön sopimus purettu ikävästä syystä – Liigasta tuttu maajoukkuemies korvaajaksi
- Pikkuleijonien maalivahti löysi uuden seuran – Pohjois-Amerikka kutsuu!
- Ruotsalaisseura menetti Juuso Välimäen – hankkimassa tilalle toisen suomalaisnimen
- Kärpistä tuttu tehomies päätyi vapaille markkinoille
- NHL:ään varattu suomalaislupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- NHL:ään varattu KooKoo-lupaus: sopimus purettu!
- Kaleva: Kärpät haluaa suomalaisen NHL-taiturin – seurapomo: ”Teemme kaikkemme”
- Liigan entinen tähtipuolustaja jättää KHL:n – uusi osoite selvillä