Aitio: Tyly arvio Patrik Laineesta – ”Ei enää sydäntä pelata”
NHL:ssä ensimmäistä kertaa urallaan rajoittamattomana vapaana agenttina oleva Patrik Laine ei ole allekirjoittanut uutta sopimusta, vaikka markkinat avautuivat jo heinäkuun 1. päivänä.
Jääkiekkopersoona Petteri Sihvonen arvioi Aition tuoreessa artikkelissa Laineen vaikeuksien taustalla olevan paljon muutakin kuin pelkät pelilliset syyt.
Hänen mukaansa suomalaisen jääkiekkohistorian kovimpiin maalintekijöihin lukeutuneen hyökkääjän intohimo jääkiekkoa kohtaan on vuosien varrella hiipunut.
– Sen, mitä olen Lainetta NHLä seurannut, siitä johtopäätökseni on, ettei hänellä enää ole siipiä ja sydäntä kunnolla pelata, Sihvonen lataa suoraan tapaansa.
Sihvosen mukaan ratkaisevin ero huipputasolla löytyy korvien välistä.
– Tasoitus, jonka hän antaa muille, liittyy korvien väliin. Kun sieltä antaa viisikin prosenttia pois, pelit ovat pelattu, hän jatkaa.
Sihvonen uskoo, että muutos korvien välissä tapahtui pikku hiljaa.
– Edes häntä lähempää nähneet eivät jotenkin havainneet sitä Laineen mentaalipuolen hiipumista, ettei sielun ja elämän tärkein asia ollutkaan enää jääkiekkoilu, Sihvonen harmittelee.
Vaikka Laine on edelleen ilman uutta NHL-seuraa ei, Sihvonen usko hyökkääjän palaavan Eurooppaan uransa jatkamiseksi.
– Se yllättäisi, jos Laine tulisi vielä Eurooppaan pelaamaan. Siihen en usko. Kuka tietää, hän on amerikkalaistunut niin syvästi, että jää sinne asumaankin, jahka ura on loppu. Mene tiedä, Sihvonen pyörittelee.
Laine on pelannut NHL:ssä kymmenen kauden aikana 537 runkosarjaottelua ja viimeistellyt niissä 224 maalia sekä 422 tehopistettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jussi Ahokas hylkäsi toisen tarjouksen – nyt selvisi syy: ”Kyse oli rahasta”
- Podcast: Jukka Jaloselta paljastus Leijonat-uraltaan – ”Olisi hommat loppuneet siihen”
- Tappara vahvistuu: NHL-huippulupaus lainasopimuksella Tampereelle
- Jussi Ahokas: Huippupesti!
- Toimittaja: Jussi Ahokkaalle tarjottiin huippupestiä Pohjois-Amerikassa – vastasi ”ei kiitos”
- Sopimus kouraan – NHL-seura kiinnitti kaksimetrisen suomalaisvahdin
- 16-vuotias suomalainen superlupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan!
- Tässä Suomen joukkue uuteen 3vs3-turnaukseen!
- Liigan superlupaus: NHL-sopimus kouraan!
- Ilveksen tehohyökkääjä: uusi seura!

- Vegas teki ratkaisunsa – suomalaispuolustajalle NHL-miljoonadiili!
- Liigan superlupaus: NHL-sopimus kouraan!