Hyviä uutisia kaikille paitsi Ruotsille – Erik Karlssonia ei nähdä MM-kisoissa
Kuva: Getty Images
Ruotsalainen Expressen-lehti kertoo, ettei Ottawa Senatorsin puolustajaa Erik Karlssonia nähdä toukokuussa MM-jäillä Venäjällä.
Karlssonin kausi päättyy sunnuntain ja maanantain välisenä yönä runkosarjaan. Karlssonilla oli tiistaina aihetta iloon siitäkin huolimatta, että ottelu Pittsburgh Penguinsia vastaan päättyi tappioon. Ottelussa syntyi ruotsalaisen uran 100:s NHL-maali.
Samalla Karlssonin kauden saldo on nyt 16+64 eli yhteensä 80 tehopistettä. Näillä lukemilla Karlsson on voittamassa NHL:n puolustajien pistepörssin, vieläpä kolmatta kautta putkeen.
80 pistettä yhteen kauteen on maaginen raja puolustajalta. Viimeksi siihen on yltänyt Karlssonin ruotsalainen maanmies Nicklas Lidström kymmenen vuotta sitten kaudella 2005-2006.
Express-lehti muistutti, että myös Lidströmiltä vaati tasan 80 peliä samoihin lukemiin päästäkseen. Karlssonilla on siis vielä pari peliä aikaa pistää luvut paremmiksi.
Arvokisoissa ruotsalaiset eivät kuitenkaan pääse supertähdestään nauttimaan.
– Ei, MM-kisat eivät ole ajankohtaiset minulle. Meillä on World Cup syyskuussa, joten se on seuraava maajoukkuetapahtuma minulle, Karlsson paljasti lehdelle.
LUE MYÖS:
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!