Jalonen kehui debytantteja – ”Tyytyväinen poikien otteisiin”

Tämän kevään MM-leirin harjoitusottelut 3—2-voitolla Slovakiasta aloittanut Suomi esiintyi porilaisyleisölle poikkeuksellisen kokemattomalla joukkueella. Peräti kahdeksan pelaajaa teki leijonadebyyttinsä tänään, mutta siitä huolimatta Suomi pelasi varsinkin ottelun ensimmäisessä erässä todella ennakkoluulottomasti.
Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen kertoi YLE:n haastattelussa, että ensimmäinen erä oli joukkueelta nappisuoritus.
— Siitä puhuttiin ja harjoiteiltiin ennen peliä, että pyritään pelaamaan nopeasti. Se oli meiltä huippuerä, totesi Jalonen tyytyväisenä.
Ilonaihetta leijonaluotsille tuotti myös uusien maajoukkuepelaajien pirteä esiintyminen.
— Meillä oli paljon ensikertalaisia, mutta siitä huolimatta pystyimme esittämään näin hyvän pelin. Täytyy olla tyytyväinen poikien otteisiin, jakoi Jalonen kehujaan
Yksi ottelun onnistujista oli ehdottomasti heti ensimmäisessä maaottelussaan ylivoimamaalin viimeistellyt 24-vuotias Lukon puolustaja Jesse Virtanen, joka niin ikään YLE:n haastattelussa kehui joukkueessa olleen hyvä fiilis ennen ottelua.
— Vaikka jonkin verran oli uusia kasvoja, oli mielestäni kopissa hyvä tunnelma. On se ihan hienoa joskus porilaisten kanssa pelata, raumalaispuolustaja naureskeli.
— Kiva oli onnistua maalinteossa. Päästiin ylivoimalla hyvin alueelle sisään, ja Erkinjuntti (Antti) antoi hyvän syötön, ja maali oli jo puoliksi tyhjänä. Oli helppo laittaa sisään, kertasi debytantti ensimmäistä A-maaotteluosumaansa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Sanni Hakalan kampannut vastustaja reagoi suomalaisen ilmoitukseen halvaantumisesta
- Jukka Jalonen kommentoi Viaplaylla NHL-haaveitaan – esteitä riittää: ”Erittäin vaikeaa”
- Kiekko-Espoolle kova menetys – tähtipuolustaja siirtyy loppukaudeksi Liigaan
- Pelicansin ex-maalivahti Patrik Bartosak aiheutti taas kohun – törttöili humalassa ja jätti harjoitukset väliin
- Oho! Sveitsiläisseurat vaihtoivat suomalaispuolustajia poikkeuksellisessa järjestelyssä
- Kova kiinnitys! Liigan ulkomaalaisvahvistukselle pitkä jatkosopimus
- Järkyttävä video junnukiekosta kuohuttaa: valmentaja löi 10-vuotiasta toistuvasti mailalla
- IL: Jesse Puljujärvi teki ison paljastuksen NHL-siirtoon liittyen!
- MTV Urheilu julkaisi Liigan marraskuun tähdistökentällisen – 17-vuotias superlupaus murtautui listalle
- Naisleijonista tuttu Sanni Hakala halvaantui – pelaajaura ohi 26-vuotiaana
- Liiga-seura iski pöytään hurjan hankinnan!
- Toimittaja: Tappara virittelee jättihankintaa – tilanteesta uusi paljastus
- IL: Jesse Puljujärvi teki ison paljastuksen NHL-siirtoon liittyen!
- HPK nappasi Nuorten Leijonien hyökkääjän – pitkä sopimus kouraan
- Naisleijonista tuttu Sanni Hakala halvaantui – pelaajaura ohi 26-vuotiaana
- Joonas Järviselle loppukauden kattava Liiga-sopimus
- Leijonien kultasankari Sami Vatasen ensi kauden seura selvillä
- Karu tiputus: Kärpistä tuttu suomalaispelaaja lähetettiin farmin farmiin – pelasi viime kaudella NHL:ssä
- Liigan ex-supertähti kohun keskellä – seura kommentoi asiaa vähäsanaisesti
- Hurja arvio! IL: TPS-ikoni vertaa Aatos Koivua NHL-legendaan