Nyt olisi kova vahvistus – Rasmus Ristolainen ei sulje MM-jäitä pois

Rasmus Ristolainen lienee yksi avainpelaajista syksyllä pelattavassa World Cupissa, mutta jo sitä ennen Buffalo Sabresin puolustaja saattaa dominoida MM-jäitä Venäjällä.
Sabresin kausi päättyy viikonloppuna runkosarjaan. Ristolaisen osallistumista MM-kisoihin on kuitenkin epäilty, sillä puolustajan sopimuskausi katkeaa ensi kesään ja kuormitusta maajoukkuepeleistä on luvassa jo taas syksyllä. 21-vuotias Ristolainen on nimetty alustavaan 16 pelaajan joukkoon, jotka pukevat Torontossa Suomi-paidan ylleen.
Näistä rasitteista huolimatta Ristolainen ei sulje MM-pelejä pois kalenteristaan.
– MM-kisat kyllä kiinnostavat aina, mutta katsotaan, mikä tilanne on kauden jälkeen, Ristolainen sanoo Iltalehden mukaan.
Ristolainen muistetaan varmasti hyvin Leijona-fanien kotisohvalla. Nuorten MM-kisoissa vuonna 2014 Ristolainen ratkaisi mestaruuden jatkoajalla Ruotsia vastaan. Sittemmin Ristolainen on noussut isoksi nimeksi myös rapakon takana. Kausi on tuonut mukavat yhdeksän maalia ja päälle vielä 32 syöttöä.
Isokokoinen Ristolainen on löytänyt myös pelillisen esikuvansa.
– Yritän pelata kuin Shea Weber, Ristolainen pohtii puolestaan NHL:n virallisilla verkkosivuilla.
– Hän on esikuvani. Hän on suuri johtaja jäällä, pelaa fyysisesti ja omaa loistolaukauksen, Ristolainen kehuu Nashvillen kapteenia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!