Laineen tehoilu vakuuttanut myös Jukka Jalosen – uskoo nuorukaisen MM-kisapaikkaan
Kuva: Getty Images
Nuoret Leijonat historialliseen kultaan vuodenvaihteen kotikisoissa luotsannut Jukka Jalonen oli kisojen jälkeen sitä mieltä, että vain yksi kultaleijonista mahtuu mukaan kevään aikuisten MM-kisoihin. Tuolloin Jalonen viittasi kunniakkaasti tehoketjua luotsanneeseen Sebastian Ahoon, joka oli esiintynyt vakuuttavasti myös Liigassa ennen nuorten MM-kisoja.
Nyt, nuorisokaartin jatkettua MM-kisoista tuttua tehoiluaan myös liigakaukaloissa, on Jalosen mukaan miesten kisoihin lähtevien pelaajien määrä tuplaantunut.
– Nyt sanoisin, että kahdella, oli Jalonen tuumannut MTV Sportin haastattelussa.
Jalonen viittaa selvästi juuri tulokkaiden pudotuspelien maaliennätyksen murskanneeseen Patrik Laineeseen, joka on nostanut profiiliaan onnistuneiden MM-kisojen jälkeen. Erityisesti pudotuspeleissä Laine on ollut hurjassa vedossa. Nuorukainen johtaa playoffien maalipörssiä kahdeksalla osumalla.
– Laine on sillä tavalla mielenkiintoinen pelaaja, että kun hän on maalimoodissa ja verkot heiluvat, silloin hän ei pelaa kovin fyysisesti. Välillä viimeisin into puolustamaan jää piippuun. Mutta sitten kun ei tule maaleja, hän on todella aggressiivinen, kiukkuinen ja vähän vihainen. Hän taklaa ja pelaa kovaa, on vähän äijämäisempi. Siinä on eri roolia hänessä itsessään. Ne kun vielä pystyy yhdistämään, että kun on verkot tötteröllä, niin pystyy olemaan fyysinen, kuvailee Jalonen MM-kisapaikassa roikkuvaa nuorisotähteä.
Näiden kommenttien perusteella Jalonen ei valitsisi Kärppien Jesse Puljujärveä mukaan kisakoneeseen.
LUE MYÖS:
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”