Jalonen harmitteli ettei Leijonat ollut valmiina otteluun – ”Pääsimme liian helpolla Norjaa vastaan”
Kuva: Juha Tamminen
Leijonat kokivat tänään tappion kotikaukalossaan Oulussa, kun Tšekki kävi hakemassa voiton Raksilasta lukemin 3-2.
Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen näki, että Norjaa vastaan pelatut edelliset harjoitusottelut eivät olleet paras mahdollinen valmistautuminen kovempitempoiseen Tšekki-otteluun.
– Pääsimme vähän liian helpolla Norja-otteluissa. Näytti, että pelaajilla oli hieman väärä muistikuva siitä, mitä tämä peli vaatii, Jalonen mietiskeli Ylen haastattelussa.
Leijonat olivat pehmeitä ja varovaisia etenkin ottelun alkupuolella, mutta loppua kohden otteet paranivat ja paine siirtyi jatkuvasti enemmän Tšekkien puolustuspäähän.
– Alussa oltiin kamppailuissa köykäisiä. Olen tyytyväinen toiseen puoliskoon, jossa nostimme selvästi aktiivisuutta, intensiteettiä ja aloitteellisuutta, Jalonen kertoi.
Konkaripuolustaja Lasse Kukkonen oli samoilla linjoilla valmentajan kanssa.
-Ei pystytty ottelun alussa reagoimaan sillä tasolla, mitä tämä peli vaati. Siitä esimerkkinä toimii pari nukahdusta, joista Tsekki rankaisi, Kukkonen muotoili.
Norjaa vastaan Suomi mätti edellisessä ottelussa peräti kuusi maalia, mutta nyt Norja-otteluissa ihastuttanut suoraviivaisuus loisti poissaolollaan.
– Maalinteko ei saisi jäädä kiinni siitä, että maalin edessä ei ole miehiä. Jouduimme korjailemaan asiaa Norjassa, ja joudumme korjailemaan jälleen lauantain otteluun, Jalonen torui.
Huolissaan Leijonien päävalmentaja ei kuitenkaan tappiosta huolimatta ole.
– Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen kokonaisuuteen, päävalmentaja summasi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Onko tässä Leijonien tärkein pelaaja? ”Kyllä sen tiedostaa että on iso vastuu”
- KalPalle surkeita uutisia – nämä avainmiehet pitkään sivussa
- Jokerit: jättiuutinen!
- Yllätysnimi! Juuse Saros paljasti kuka Leijonista on ”aina äänessä”
- Tässä olympialaisten NHL-palkkakuningas – Leijonien supertähti nettoaa hirmutilin!
- Linus Nyman: Liiga-seura vaihtuu!
- Yle: Suomen joukkueelle huolestuttavia uutisia – tähtihyökkääjä sivussa
- Raju takaisku: Kanadan supertähdelle kävi karmeasti olympialaisissa
- Karmea uutinen: Venäläinen huippukiekkoilija kuollut 32-vuotiaana
- JYP: hyökkääjän sopimus revitty!
- Yllätyssiirto: Suurseura ostamassa Liiga-jumbon tähtipelaajan!
- Toimittaja: Kiekko-Espoo vahvistuu tutulla veljesparilla!
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- AL: Dylan Fabre vaihtaa joukkuetta Liigassa!
- Petri Karjalaiselta suoraa tekstiä Kärppien esityksestä: ”Ihan helkkarinmoinen peiliin katsomisen paikka”
- Kanada löi kaikki ällikällä: Connor McDavidin ketjuun jymy-yllätys!
- Max Westergård: uusi joukkue!
- JYP: hyökkääjän sopimus revitty!
- Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli olympialaisissa!
- Liiga-seuran hyökkääjä siirtyy Jokereihin!