Suomi-Tšekki-ottelun TOP 3 – Sebastian Aho ja ”Suomen Sedinit” harmaan ottelun valopilkkuja

Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen ei ollut tappiollisen Tšekki-ottelun jälkeen huolissaan, vaikka Leijonien pelaamisessa jäi rutkasti parannettavaa lauantain koitokseen.
Paniikkiin ei olekaan syytä, vaikka Tšekki oli 3-2-lukemin Leijonia etevämpi torstain ottelussa. Leijonien leiriryhmä oli kokenut melkoisia muutoksia otteluun, ja uusia pelaajia hyppäsi suuriin rooleihin heti ensimmäisissä otteluissaan.
Etenkin ottelun alku oli Suomelle vaikea, ketjukoostumukset hakivat toisiaan, eikä Tšekin pelaamisestakaan varmasti ollut liiaksi saakka ennakkotietoja. Loppua kohden Leijonat paransivat peliään, ja etenkin ykkösketjun pelaamisessa alkoi näkyä pelihuumoria ja juonikkuutta.
TOP 3
Sebastian Aho
Kausi Kärpissä pronssijuhliin, josta siirtyi nopeasti mukaan Leijonien leiritykseen. Sai paikan suoraan ykkösketjusta, ja oli heti kentän näkyvimpiä hahmoja. Huomionarvoista on, ettei nuorukainen pelannut parhaalla tasollaan, mutta onnistui silti maalinteossa ja teki totutun fiksuja asioita hyökkäysalueella. Ketjukaveri Markus Granlund pelasi vierellä ensimmäistä kertaa, ja yhteispelissä oli hakemista ensimmäisessä erässä. Kemiaa kaksikon välillä oli kuitenkin aistittavissa, mistä esimerkkinä upea ylivoimamaali.
Suomen Sedinit
Tomi Sallisen ja velipoika Jere Sallisen juonittua Suomen avausmaalin, alettiin sosiaalisessa mediassa yhdistää koko leirityksen ajan samassa ketjussa pelanneita veljeksiä Ruotsin veljespariin Henrik ja Daniel Sediniin. Vaikka vertauksia tehtiin kieli poskella, ei kaksikon panosta kevään peleissä sovi aliarvioida. Ykkösketjun ohella Sallisten ja Ilari Filppulan muodostama ketju oli Suomen parhaimmistoa, ja on ollut sitä myös kevään muissa peleissä. Veljekset saattavat hyvinkin roikkua valmennusjohdon papereissa viimeisten joukossa kevään kisajoukkuetta pohdittaessa.
Pekka Jormakka
Jokereiden hyökkääjä on todella energinen. Erottui juuri liikkeellään tänään edukseen muuten hieman kankealla jalalla liikkuneesta Leijonajoukkueesta. Vielä ahneempia haastoja ja huolellisuutta viimeisiin ratkaisuihin, niin pistepussikin alkaa karttua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”