Mikko Rantasen tähtäimessä vakiinnuttaa paikka NHL:ssä – ” Sen eteen tehdään kesä töitä”
Kuva: Getty Images
Mikko Rantanen oli päivän Tsekki-ottelun kantavia hahmoja. Colorado Avalanchen viime kesän ykkösvaraus antoi syötön kahteen Suomen maaleista ja esiintyi muutenkin vahvasti ensimmäisessä pelissään miesten maajoukkueessa.
– Ensimmäinen erä oli vähän vaikeampi joukkueelle itsellekin. Ei oikein saatu konetta käyntiin, mutta siitä sitten pari viimeistä erää olimme selvästi parempi joukkue, Rantanen summaa avauksensa Leijonat.comille.
Rantanen löi itsensä tällä kaudella välittömästi läpi Coloradon AHL-joukkue San Antonio Rampagen riveissä. 19-vuotias hyökkääjä takoi 52 otteluun tehot 24+36=60 ja selvitti tiensä farmiliigan tähdistöjoukkueeseen. Rantanen oli hyvin tyytyväinen kauteensa ja ensi syksynä tavoitteena on vakiinnuttaa paikka Coloradossa.
– Se on tietysti tavoitteena. Selvä juttu, että sen eteen tehdään kesä töitä ja ollaan valmiina sitten ottamaan paikka sieltä, kun training camp alkaa. Sitä myös Coloradokin odottaa, nuorukainen kertoo itsevarmana.
Rantanen juhli alkuvuodesta joukkueen kapteenina kotikisoissa nuorten alle 20-vuotiaiden MM-kultaa. Halu päästä ensimmäisiin miesten arvokisoihin on laiturilla kova.
– Valmennus tekee päätökset keitä otetaan ja keitä ei, mutta ihan selvä tavoite se itselleni on. Miten se muuten toteutuisi, jos ei uskoisi siihen omaan tavoitteeseen, TPS:n kasvatti kuvailee.
Rantasen näytöt olivat ainakin tänään kovia. Saapa nähdä, mitä näemme turkulaiselta ensi viikon Venäjä-otteluissa.
LUE MYÖS:
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”