Voittomaali kuumensi tunteita – Tappara löi HIFK:n polvilleen
Kuva: Juha Tamminen
Tähän iltaan asti kevään Liiga-finaaleissa oli nähty vain kotivoittoja. Hetki sitten kotitaika murtui ensimmäistä kertaa, kun Tappara haki 2-1-voiton Helsingin IFK:n vieraana.
IFK oli voittanut finaalisarjan edelliset kotiottelunsa selvin 4-0- ja 6-0-lukemin. Samaa kaavaa näytti alkuun tämänkin illan peli noudattavan, kun Lauri Taipalus lämäsi kotijoukkueen johtoon ensimmäisessä erässä.
Tapparan maaliujous Helsingin valoissa päättyi ajassa 35:29. Juhani Jasu voitti aloituksen 100-0, ja Aleksi Elorinne tälläsi uransa ensimmäisen pudotuspeliosuman.
Voittomaalista riittänee puhetta tulevina päivinä. Tapparan Nick Plastino käänsi puolustusalueen riiston jälkeen nopean pistosyötön Jere Karjalaiselle. Runkosarjassa 34 pistettä iskenyt laitahyökkääjä iski läpiajon päätteeksi kiekon ohi Ville Husson. Kyseenalaista oli se, että Tapparalla oli vastahyökkäyksen aikaan kuusi pelaajaa jäällä. Toisaalta, Tapparalla oli liikaa miehiä kentällä osin siksi, että vaihtoon pyrkinyt pelaaja kompuroi tuomarin kanssa.
Oli miten oli, maali hyväksyttiin. Tappara johtaa finaalisarjaa nyt voitoin 3-2, joten kirvesrinnat ovat voiton päässä mestaruudesta. Kuudes finaali pelataan Tampereella tulevana tiistaina.
LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”