Grand Forksin ihme – Pikkuleijonat sysäsivät kisaisännät ulos finaalista
Suomi on selvittänyt tiensä huiman trillerin jälkeen Grand Forksissa järjestettävän alle 18-vuotiaiden MM-turnauksen loppuotteluun. Pikkuleijonat yllättivät välierissä huippujännittävien vaiheiden jälkeen 4-2-numeroin kisojen isäntämaan Yhdysvallat. Joukkueen sankariksi nousi kaksi maalia viimeisellä kolmiminuuttisella naulannut Aapeli Räsänen.
Pikkuleijonat joutuivat avauserässä ensin takaa-ajajaksi Kieffer Bellowsin iskettyä amerikkalaiset 11. minuutilla johtoon. Johto ei säilynyt pitkään, sillä Urho Vaakanainen lämäsi pelin tasoihin vain pari minuuttia myöhemmin.
Ottelun ratkaisuhetket nähtiin päätöserän viimeisellä kolme minuuttisella. Se olikin kiekkodraamaa parhaimmillaan. Ensimmäistä kertaa ratkaisun avaimet otti haltuunsa Aapeli Räsänen. Hyökkääjä nousi alivoimalla vastaiskuun, syötti kiekon taakseen Henri Jokiharjulle, jonka laukauksen Joseph Woll torjui eteensä. Seurauksena Räsänen tälläsi reboundista sisään vieden Suomen 2-1-johtoon.
Yhdysvallat tulivat vielä saman ylivoiman aikana Pikkuleijonien harmiksi tasoihin. Kailer Yamamoto ohjasi maskimiehenä Luke Martinin viivalaukauksen Ukko-Pekka Luukkosen taakse.
Kun jatkoaika lähestyi, Jesse Puljujärvi koukattiin Yhdysvaltain alueella viimeisellä minuutilla kumoon ja Pikkuleijonat pääsivät ylivoimalle. Hetken kuluttua seurasi voittomaali. Woll ei saanut Kristian Vesalaisen laukausta kunnolla haltuunsa, minkä seurauksena Räsänen pääsi laittamaan irtokiekosta sisään ratkaisevan 3-2-maalin.
Yhdysvallat haki vielä lopussa ilman maalivahtia tasoitusta. Yritys päättyi heikosti Puljujärven vipattua vielä isäntien pelaajan käsillelyönnistä huolimatta kiekon tyhjiin viimeistellen jännitysnäytelmän.
Pikkuleijonat kohtaavat loppuottelussa joko Kanadan tai Ruotsin. Finaali pelataan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tapparan ykkösvahti vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- TOP 5: MM-kisojen suurimmat tähdet ovat tässä
- TOP 5: Leijonien tärkeimmät pelaajat MM-kisoissa – nämä nimet ratkaisevat Suomen menestyksen
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- MM-kisoihin todellisia hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Itävalta-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Leijonien MM-hyökkääjä rustasi NHL-sopimuksen!
- Tässä ovat MM-kisojen palkkakuninkaat – Kanadan supertähti ylivoimainen kärkinimi
- Leijonien ensimmäiset kisapassit leimattu – Liiga-ikoni jäi rannalle
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin
- Tappara jysäytti: Kaksi huippuvahvistusta