Pelasivat vain puolet peleistä – Puljujärvi ja Luukkonen U18-kisojen tähdistöön
Kuva: Juha Tamminen
Pikkuleijonien mestaruus toi parille suomalaiselle myös henkilökohtaista mannaa.
Suomalaisista maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen ja hyökkääjä Jesse Puljujärvi valittiin turnauksen tähdistöön. Tavallaan yllättävää on, että kumpikin tähdistöön valittu suomalainen pelasi vain noin puolet turnauksen peleistä.
Leevi Laakso aloitti Suomen maalilla, mutta pudotuspeleissä verkkoa vartioi Luukkonen. Nuorukainen pelasi lopulta kolme ottelua torjuntaprosentilla 91,67.
Puljujärven ensimmäinen peli oli alkulohkovaiheen viimeinen kamppailu Kanadaa vastaan. Pulju kohtasi vain ”kovia” kiekkomaita, sillä Kanadan lisäksi Kärppä-pelaaja väänsi Venäjää, Yhdysvaltoja ja Ruotsia vastaan. Siitä huolimatta Puljujärvi takoi tehot 5+2=7.
Puolet peleistä ei sentään tuonut suomalaisille turnauksen parhaan pelaajan titteliä. Parhaaksi valittiin Yhdysvaltain Clayton Keller, joka iski seitsemässä ottelussa neljä maalia ja antoi 10 maalisyöttöä.
Tähdistökentällinen
Maalivahti: Ukko-Pekka Luukkonen, Suomi Puolustaja: Adam Fox, USA Puolustaja: David Quenneville, Kanada Hyökkääjä: Tyson Jost, Kanada Hyökkääjä: Jesse Puljujärvi, Suomi Hyökkääjä: Clayton Keller, USA Turnauksen paras pelaaja (MVP): Clayton Keller, USALUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”