Osa Leijona-faneista hieraisi tänään silmiään kerran jos kaksikin. Eikö Markus Granlundin pitänyt olla varmasti MM-kisajoukkueessa? Vaan eipä ollutkaan.
Päävalmentaja Kari Jalonen oli mediatietojen mukaan jo hyvissä ajoin ennen turnausta ennättänyt luvata nuoremmalle Granlundille varman kisapaikan. Ilmeisesti Jalonen kantoi sen verran suurta huolta keskikaistastaan, että oli valmis antamaan luottamuksensa.
Ihan ymmärrettävä lupaus vaan turhan ennenaikainen, voisi joku kritisoida. Vaan tiedä sitten, miten sitova tuo lupaus on edes alkuaan ollut. Se, mitä on sovittu, ei ole välttämättä yhtä kuin mitä lehdissä on kirjoitettu.
Ja mikään ei ole tunnetusti niin helppoa kuin huutelu jälkikäteen.
Tekikö KJ virheen?
Vancouver Canucksin hyökkääjälle ei ollut enää tilaa ryhmässä, kun Aleksander Barkov sekä Mikko Koivu saapuivat vahvistamaan keskikaistaa. Johtaviin ketjuihin Granlundin taso ei enää yksinkertaisesti riittänyt, ja toisaalta taas alempiin ketjuihin tonteille löytyy ominaisuuksiltaan sopivampia ehdokkaita.
Olisiko Jalosen pitänyt siis yhden lupauksen takia heikentää joukkueen kokonaisuutta? Kumpi on loogisempaa, lupauksen pitäminen joukkueen kustannuksella vaiko ehkä sittenkin sanojen syöminen kokonaisuuden edun vuoksi? Kahdesta vaikeasta vaihtoehdosta Jalonen valitsi vaikeamman.
Ja usein se kaikista vaikein vastaus on myös se oikea vastaus.
Ja tiedä vaikka Granlundin pudottamisen taustalla olisi loukkaantuminen. Siinä se juuri onkin. Kun emme voi tietää tarkasti. Emme lupauksesta, emme terveydentilasta, emme muusta kuin nimetystä miehistöstä.
Turha siksi spekuloida tästä aiheesta sen enempää.
Spekuloidaan sen sijaan vaikka Leijonien menestysmahdollisuuksilla. Tuosta tässä kohtaa vain parilla sanalla: hyvältä näyttää.