Jos otsikon kysymys esitettäisiin faneille, olisi vastaus tässä kohtaa satavarman luottavainen. Niin loisteliaalta Leijonien nippu näyttää.

Vedonlyöntiyhtiöt, jotka asettavat kertoimen vailla värilaseja, uskovat puolestaan Suomen voittavan maailmanmestaruuden noin kerran viidestä taikka kuudesta. Sanalla sanoen se tarkoittaa sinivalkoisen lauman torijuhlia noin 17-20 prosenttiyksikön varmuudella.

Ei kuulosta suurelta numerolta, vai? Kyllä se aika hyvä lukema on, sillä Leijonat ovat kisojen yksi suurimmista kultakandidaateista – heti Kanadan ja Venäjän jälkeen.

Puheet kullasta ovat tietysti ennenaikaisia, mutta eivät siis suinkaan liioiteltuja. Tämän joukkueen mitalimahdollisuuksia voi perustellusti hehkuttaa.

Erikoinen Leijona-nippu

Leijonilla ei miesmuistiin ole ollut järeämmän tason hyökkäyskalustoa MM-kisoissa. Kenties kotitantereella 2003 hyökkäys oli vielä astetta nimekkäämpi, mutta kauas saa joka tapauksessa kisahistoriikkeja katsella.

Leijonat vuosimallia 2016 Pietarissa ja Moskovassa onkin suomalaisittain erikoinen nippu.

Yleensä Leijona-fani on voinut totuttautua muutaman viikon kisarupeaman aikana muutamaan peruskiveen: se, mitä hyökkäyspään materiaalissa hävitään, voitetaan tiiviillä puolustuspelaamisella, loistokkaalla maalivahtipelillä ja täsmällisellä valmennuksella.

Tällä kertaa kivet ovat käännetty nurinpäin. Selvää ykkösmaalivahtia ei ole, puolustuksessa on kysymysmerkkejä ja valmennus ei sekään välttämättä tuo suurinta mahdollista etua vastustajaan nähden. Vaan, kuten sanottu, tämä hyökkäys pelastaa paljon.

Ja tuon hyökkäysarseenalin varaan voi rakentaa vaikka minkälaista menestystä. Oikealla roolituksella ja pelitavan pienellä edulla, vaikkapa pieniä puolustuspään puutteita, on mahdollisuus kuroa. Katse kääntyy siksi valmennukseen.

Miten Jalonen onnistuu?

Kisat ovat Jalosen näytönpaikka, itse asiassa viimeinen sellainen. Jalosen pesti kattaa vain kahdet MM-kisat, ja ensimmäisissä matka tyssäsi puolivälieriin. Syksyn World Cup on jo sitten uuden koutsin Lauri Marjamäen heiniä.

Jukka Jalosen aikakaudella pelisysteemi oli rakennettu niin, että yksilöistä muodostui yhteenlaskettua suurempi summa. Yksilöistä saatiin toisin sanoen ulosmitattua kaikki mahdollinen potentiaali – ja oikeastaan vielä enemmänkin.

Kun marginaalit pienenevät ja Suomi lähtee otteluun altavastaajan asemassa, vaaditaan valmentajalta paljon. Tällä osastolla etu on saatava Suomen puolelle, jotta voittaminen on mahdollisimman todennäköistä. Toisen Jalosen, Karin, Leijonilla tätä etua ei ole enää samalla tavalla ollut.

Jalosen sopivuutta turnausvalmentajana on siksi ehditty kyseenalaistaa, mutta luotsilla on näissä kisoissa nyt mahdollisuus esittää vasta-argumenttinsa. Jos vastaukset ovat oikeat, Suomi menee turnauksessa pitkälle.

Palataan vielä siihen alkuperäiseen otsikon kysymykseen: on se mestaruus riittävän todennäköinen. Heitänkin jokusen lantin Suomen menestyksen puolesta.

Aiheet Näkökulmat