Venäjän maalivahtilegenda hehkuttaa tulevia MM-kisoja – ”Täällä on juhlatunnelma”
Venäjän jääkiekkoliiton puheenjohtajana nykyisin toimiva Vladislav Tretjak kertoo IIHF:n haastattelussa, että perjantaina alkavia MM-kisoja odotetaan kisakaupungeissa Moskovassa ja Pietarissa innolla.
– Täällä on ilmassa juhlatunnelmaa. Tapahtuma on kansallemme todella merkityksellinen. Olemme jo perinteinen kisaisäntä, sillä pääkaupunkimme on isännöinyt MM-kisoja jo kuusi kertaa.
– Vuonna 2000 kisaisäntänä toiminut Pietari ei kalpene Moskovalle yhtään. Myös siellä rakastetaan jääkiekkoa. Fanit tulevat varmasti katsomaan otteluita Kanadaa, USA:ta ja Suomea vastaan, Tretjak uskoo.
”Nyt kaikki pelaajat lentävät jäällä kuin raketit”
Tretjak torjui aikanaan Neuvostoliiton ja TsSKA Moskovan maalilla. Häntä pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaista maalivahdeista. Tretjak lopetti uransa vuonna 1984, joten tähän päivään verrattuna jääkiekko pelinä on ehtinyt kehittyä valtavasti. – Tärkein muutos on nopeudessa. Pelin säännöt ovat muuttuneet, nyt kaikki pelaajat lentävät jäällä kuin raketit. Aikaisemmin painotimme enemmän tekniikkaa ja kombinaatioita. – Maalivahdin pelaaminen on toisaalta muuttunut jopa helpommaksi, koska varusteet ovat kehittyneet. Ne ovat kevyempiä ja suojaavat koko kroppaa, Tretjak puntaroi. Myös Venäjän pelityyli on muuttunut Punakoneen ajoista. – Venäjän tyyli pelata on lähentynyt Kanadan pelityyliä. Heitä kiekko alueelle, luistele ja paineista. Monet joukkueistamme pelaavat nykyään tällaista peliä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilvekselle karmea takaisku!
- IS: Näin paljon Patrick Curry tienaa Jokereissa – hurja tili!
- Varoitus Jokerit! Kilpailija vahvistuu hurjalla pistetykillä
- IS: Joachim Blichfeldin palkasta jättipaljastus – Tappara-pomon kommentti kertoo paljon
- Liiga-seuralta yllätyshankinta: Suomalaisvahti jättää Pohjois-Amerikan!
- IS: Jokerit iski tiskiin jättihankinnan – kiinnitti Kärppien tähtihyökkääjän
- Tässä on Nuorten Leijonien uusi päävalmentaja
- Jokerit-puolustaja: pätkäpesti uuteen seuraan
- Leijonat-puolustajasta iso siirtohuhu: palaa Eurooppaan – tässä uusi seura
- Tekeekö Jokereiden tähtihyökkääjä uskomattoman Mestis-ennätyksen?
- NHL:ssä tapahtuu: Jesperi Kotkaniemi matkalla uuteen seuraan
- Vapaille markkinoille kova nimi: Liigan maalikuninkaalle lähtöpassit Ruotsista
- Tässä on Joni Ortion ensi kauden osoite!
- IS: Pelicansin kultakypärä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Uskomaton temppu! Jarmo Kekäläinen teki NHL-ennätyksen
- Jokerit rysäytti superhankinnan – Yle: Haaviin Liigan tähtihyökkääjä
- Suomea uhkaa kaikkien aikojen katastrofi MM-kisoissa!
- Urheilucast: Tappara-tähden tuore sopimus ”Liiga-historian ylivoimaisesti arvokkain”
- Liiga-seuralta yllätyshankinta: Suomalaisvahti jättää Pohjois-Amerikan!
- Leijonat-puolustajasta iso siirtohuhu: palaa Eurooppaan – tässä uusi seura