Leijonien TOP3 – Pihlström oli lähellä saada nyrkistä – Laine rikkoi taas yhden ennätyksen
Kuva: Getty Images
Leijonat selvisi tänään Saksaa vastaan vähällä ja voittoon riitti peruspelaaminen. Erikoistilanteissa peli on häikäisevän hienoa, mutta muilta osin parannettavaa vielä on. Tästä on joka tapauksessa huomenna hyvä lähteä USA:n kaatoon.
Top 3
Antti Pihlströmin ylienergisyys Antti Pihlströmillä riitti tänään energiaa, jopa vähän liikaakin. Otetaanpa esimerkiksi kaksinkamppailutilanne Saksan puolustajajärkäle Korbinian Holzeria vastaan, missä Leijona-hyökkääjä lähti kostotoimiin. Toki Holzerin painiote lipui sääntöjen rajamailla, mutta Pihlström olisi voinut pelata tilanteen niin sanotusti viisaammin loppuun. Nyt tapahtui ylireagointi, joka tässä pelissä ei onneksi aiheuttanut suurempaa haittaa. Jatkossa siis vain pää kylmänä, ettei vastaavia jäähyjä sitten kovemmissa peleissä tule. Suomen ylivoima Vaikka tasakentällisin Suomen peli ei ole vielä ollut parhaimmillaan, erikoistilannepelaaminen on toiminut sitäkin paremmin. Tänäänkin kolme viidestä maalista syntyi ylivoimalla. Vielä kun 5vs5 rullaisi yhtä hyvin, mutta aikaa on parantaa. Patrik Laine Laineen tahti ei hellitä. Taas tilille kertyi tehot 2+1. Tapparan hyökkääjä pamautti ensimmäisen osumansa ylivoimalla avauserässä kovalla lämärillä suoraan Juuso Hietasen syötöstä. Toinen maali tuli viimeisellä minuutilla jälleen ylivoimalla. Tällä kertaa puhui ”Paten” Liigan playoffeista tuttu rannelaukaus, kun Tampereen poika laittoi kiekon sametinpehmeästi sisään kapteeni Mikko Koivun tarjoilusta nauttien. Laine rikkoi taas tässäkin ottelussa yhden ennätyksen ja vei sen vieläpä legendaariselta Jaromir Jagrilta (lue ottelurapotti tästä). Titteli siis oli tehokkain 18-vuotta kauden aikana täyttänyt pelaaja modernin ajan MM-kisoissa. Innolla voi odottaa mitä kaikkea tämä nuori taikuri vielä loihtii kisojen aikana.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä
- Sulaako NHL-supertähti olympialaisissa? Tässä turnauksen TOP 5 -maalivahdit
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- Liigan entinen maalihirmu: ura ohi!
- Antti Raannan tilanteesta päivitys
- AL: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Tässä ovat olympialaisten kaikki jääkiekkoselostajat ja asiantuntijat
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Leijonat sai uutisia NHL:stä
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- Markus Granlund NHLWAMille: Paluu Liigaan suunnitelmissa – tässä seurassa
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Antti Raanta loukkaantui – MTV: Uutta tietoa tilanteesta
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Jääkiekon olympiafinaalista tulossa fiasko? ”Miltä tuntuisi olla kaveri, joka joutuu kertomaan, että…”
- Jokerit-puolustaja: uusi joukkue!
- Expressen: Liiga-seuralle jättimenetys – tähtipuolustaja lähtee SHL:ään
- Ilves ja Kiekko-Espoo pelaajakaupoilla – ulkomaalaistähdet vaihtoon