Entinen NHL-vahti hehkuttaa Lainetta – ”Aina valmis laukomaan”
Leijonissa hurjalla tavalla kisat aloittanut Patrik Laine kohtaa tänään ensi kesän varaustilaisuuden kilpakumppaninsa Auston Matthewsin Pietarin lohkon alkusarjan kolmannessa ottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Tapparan 18-vuotias hyökkääjä on ollut ensimmäisessä kahdessa pelissä neljällä maalillaan ja kuudella tehopisteellään Suomen tehokkain pelaaja.
Matthews taas jäi ilman tehoja Kanadaa vastaan, mutta keräsi Valko-Venäjä ottelussa kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen. Lainen huippuvire on herättänyt ihastusta jo rapakon takanakin. Entinen NHL-vahti Martin Biron kehuu erityisesti nuorukaisen sijoittumista.
– Rakastan sitä, kun hän on aina laukaisupaikassa. Hänellä oli Valko-Venäjää vastaan neljä laukausta maalia kohti ja ehkä kahdeksan tai yhdeksän yritystä koko ottelussa. Ohilaukauksia on tietenkin paljon, mutta Laine on aina valmis laukomaan, TSN:llä nykyisin asiantuntijana työskentelevä Biron hehkutti.
Matthews on ollut toistaiseksi ennakkoarvioissa lievästi Laineen edellä. Asiaan vaikuttaa myös ensimmäisen varaava Toronto Maple Leafs, jonka uskotaan kaipaavan enemmän keskushyökkääjää. TSN:n sisäpiiriläinen Darren Dreger kuitenkin näkee näissä kisoissa Laineen osalta mahdollisuuden ohitukseen.
– Toronto tarvitsee kipeästi huippuluokan sentteriä ja Matthewsin toivotaan nopeasti kehittyvän näihin mittoihin. Laine on kuitenkin vakuuttanut katsottaessa hallintaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, alle 18-vuotiaissa ja ehkä myös täällä. Jos onnistuu täällä, marginaalit voivat hyvinkin kaventua, Dreger analysoi.
Suomi ja Yhdysvallat iskevät tänään yhteen kello 20:15. Ottelu nähdään sekä MTV Sportilla että maksuttomalla MTV3:lla Antero Mertarannan selostuksella.
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta
- Naisleijonat – MM-kisat 2026: Lohkot, ottelut, tulokset, tv
- Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!