Suomi-Unkari-ottelun TOP3: Unkari oli ottanut mallia USA:lta

Leijonien 3-0-voittoon päättynyt ottelu Unkaria vastaan ei tarjonnut suurta jääkiekkoviihdettä, mutta tällaisetkin pelit kuuluvat pitkään turnaukseen.
Sitkeästi taistellut Unkari saanee ottelusta positiivista energiaa turnauksen seuraaviin otteluihin. Leijonien on sen sijaan syytä unohtaa ottelu analysoinnin jälkeen nopeasti.
TOP 3
Unkarin venymiskyky
Onko Unkarilla erityinen kyky venyä parhaimpaansa aina Suomea vastaan? Joukkueet eivät ole kohdanneet useasti, mutta kerran Unkari on onnistunut jopa voittamaan Suomen. Tämä tapahtui Budapestissä vuonna 2009. Tänään odotettavissa oli Leijonien maali-iloittelu, sillä Unkari oli hävinnyt kaikki kisojen aikaisemmat ottelunsa selvin lukemin.
Toisin kuitenkin kävi. Kielisukulaisemme oli ottanut mallia USA:lta, joka sai paineistamalla aiheutettua hämmenystä Leijonien puolustuksessa. Samaan pystyi myös Unkari, joka sai avauserässä luotua muutaman kelvollisen maalintekopaikankin riistopelien jälkeen. Loppua kohden ote siirtyi yhä enemmän Leijonille Unkarin keskittyessä vain puolustamaan. Maalivahti Ádám Vay ansaitsee erityismaininnan.
Kari Jalonen
Jalonen osoitti, ettei ole penkin takana vain tsemppaamassa joukkuettaan. Ennen ottelua tehty valinta laittaa Juuse Saros maaliin oli oikea ratkaisu. Pelin aikana Jalonen reagoi kaukalon tapahtumiin tekemällä pieniä muutoksia ketjukoostumuksiin. Muun muassa Sebastian Aho ja Leo Komarov vaihtoivat hetkeksi paikkaa, ja tämä toi Koivun ketjulle uutta energiaa. Muutosten ei tarvitse olla pysyviä, mutta pelin sisällä tällaiset muutokset toimivat hyvänä piristysruiskeena.
Turnauksen huonoin peli
Usein pitkälle MM-turnauksissa eteneville joukkueille sattuu pitkässä turnauksessa vähintään yksi heikko ottelu. Leijonien esitys oli tänään kaukana edes joukkueen normaalista tasosta, puhumattakaan joukkueen huipputasosta. Toivotaan, että tämä peli oli Leijonien rimanalitus, eikä vastaavia huonoja latautumisia ole enää turnauksen edetessä luvassa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kohta tapahtuu? Toimittaja: Päävalmentaja Jouko Myrrä kiinnostaa Liigassa: ”Virityksiä…”
- Hämeen Sanomat: Antti Pennasta esitetään Leijonien uudeksi päävalmentajaksi
- Yllätysuutinen: Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta liittyy TPS:n vahvuuteen
- Liiga-seura vahvistuu Tapparan mestarihyökkääjällä!
- Hienoja uutisia! Liiga-seura saa kanadalaisvahvistuksensa takaisin kehiin
- Sisäpiiritoimittaja tiputti huhupommin – Leijonissa MM-kultaa voittanut NHL-tähti kaupan!
- IS: Entisen Hartwall-areenan myynnissä jymykäänne: ”Nyt tilanne on toinen”
- Patrik Laineen kämppäkaveri paljastaa: tässä on suomalaisen salainen taito jään ulkopuolella – ”Velho”
- Pelicans pyytää kannattajiltaan anteeksi: ”Lauantaina ei sujunut kentällä, eikä toimistollakaan”
- Tarmo Reunasesta levisi valheita – paljasti nyt Länsi-Suomelle, mitä oikeasti sanoi
- Huippuvahvistus! HIFK:sta ja Kärpistä tuttu hyökkääjä pääsee irti Jokerit-paidassa
- Kaksinkertainen Liiga-mestari siirtyy yllättävään osoitteeseen!
- Lähde: Tässä Olli Palolan uusi seura?
- Tarmo Reunasesta levisi valheita – paljasti nyt Länsi-Suomelle, mitä oikeasti sanoi
- Tappara tekee paikallisottelussa merkittävän kokeilun: ”Kohti Euroopan parasta…”
- John Tortorella jyrähti Rasmus Ristolaisen kunnosta: ”Ei saanut tehtyä oikeanlaista…”
- Huh mikä esityö! Patrik Laine ja Columbuksen superlupaus namuttelivat upean osuman
- The Athletic povaa Anton Lundellille tykkikautta: Lyö tauluun huipputehot – ”Kauden läpimurtopelaaja”
- IS: Entisen Hartwall-areenan myynnissä jymykäänne: ”Nyt tilanne on toinen”
- Törkytaklaus kävi kalliiksi: Liigan tähtihyökkääjä asetettiin pelikieltoon!