”Helposta” kisojen ennakkosuosikkiin – näin Suomen puolivälierävastustaja määräytyy
Kuva: Getty Images
Tänään pelataan jääkiekon MM-kisojen alkusarjavaiheen viimeiset ottelut. Suomi on jo varmistanut paikkansa pudotuspeleissä, mutta minkä maan Leijonat kohtaa puolivälierissä?
Ensinnäkin, Suomi on varmuudella B-lohkossa ykkönen tai kakkonen. Kaikki riippuu illan Kanada-ottelusta. Pelin henki on yksinkertaisesti se, että ottelun voittaja voittaa lohkon.
Skenaario 1: Lohkovoittaja Suomi
Lohkovoittaja kohtaa toisen lohkon nelosen. Lohkokakkonen taas kohtaa toisen lohkon kolmosen ja niin edelleen. Jos Suomi voittaisi lohkon, vastaan asettuisi puolivälierissä joko Tanska tai Sveitsi. Tällä hetkellä Tanska on kiinni A-lohkon viimeisessä pudotuspelipaikassa. Sveitsi voi vielä ohittaa Tanskan, mutta se vaatisi voittoa Tšekistä varsinaisen peliajan puitteissa. Tšekin ja Sveitsin välinen ottelu pelataan tänään klo 12:15. Yleisesti ottaen on sanottava, että lohkovoittajana Suomi saisi puolivälierävastustajaksi niin sanotun ”helpon” maan. Toki helppokin ottelu voi kääntyä vaikeaksi, mutta paperilla Tanska ja Sveitsi ovat selvästi heikompia kuin Tšekki, Venäjä ja Ruotsi.Skenaario 2: Lohkokakkonen Suomi
No entä jos Suomi häviää Kanadalle ja jää lohkokakkoseksi? Siinä tapauksessa Leijonat kohtaisi A-lohkon kolmosen. Tällä hetkellä A-lohkossa on kolmossijalla Ruotsi. Länsinaapurimme voi vielä nousta toiseksi, jolloin kolmanneksi putoaisi Venäjä. Venäjän ja Ruotsin välinen ottelu pelataan Kanada-Suomi-pelin kanssa samaan aikaan, eli klo 20:15. Ruotsin ainoa mahdollisuus nousta lohkokakkoseksi on voittaa Venäjä varsinaisella peliajalla. Venäjälle siis riittää kakkossijaan tasatilanne 60 minuutin pelin jälkeen.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura