Venäläissivusto vakuuttui Suomesta: ”Tuleva maailmanmestari”
Kuva: Getty Images
Leijonien tiistainen 4-0-voitto Kanadasta jääkiekon MM-kisoissa on nostanut mestaruustoiveet huippuunsa Suomessa. Suomen voitosta toiseen kulkeva meno on noteerattu myös ulkomailla.
Venäläiseen Sovsport.ru-sivustoon Suomen Kanada-voitto teki niin suuren vaikutuksen, että se nosti otteluraportissaan Leijonat peräti MM-kisojen voittajasuosikiksi.
– Suomi on nyt turnauksen suurin suosikki: se on ainoa joukkue, jonka tulos on 100-prosenttinen. Se on puolivälierien vakuuttavin joukkue.
Seitsemän voittoa seitsemästä
Sovsport.ru jatkaa Suomen kehumista keskiviikkona julkaistussa artikkelissa, jossa käydään läpi B-lohkon tärkeimmät asiat. Suomesta kirjoitetaan ”Tuleva maailmanmestari” -otsikon alla. Sovsport.ru toteaa, että Suomen joukkue on paljon muutakin kuin Patrik Laine, joka on ollut eniten esillä mediassa. Sivusto mainitsee muun muassa Laineen ketjun muut jäsenet Aleksander Barkovin ja Jussi Jokisen sekä maalivahti Mikko Koskisen. – Seitsemän voittoa seitsemästä. Erityisesti Kanadan murskaamisen jälkeen Suomesta ei voi enää puhua vähempänä kuin suurimpana suosikkina. Vieläpä kun puolivälierävastus Tanska lähes takaa sen, että suomalaiset kamppailevat mitaleista, Sovsport.ru-sivusto kirjoittaa.LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa