Joonas Donskoin toivo Stanley Cupista elää – ”Peli lähti ihan eri tavalla liikkeelle”
Kuva: Getty Images
San Jose Sharksin Joonas Donskoin toivo tulokaskauden Stanley Cupista pysyi yöllä elossa. Sharks siirtyi heti ensimmäisellä kolmella minuutilla 2-0-johtoon ja voitti lopulta Pittsburgh Penguinsin vieraissa 4-2-lukemin. Tappio olisi ratkaissut Cupin kohtalon 4-1-voitoin Penguinsille.
Nopean johdon saaminen oli suomalaishyökkääjä Donskoin mielestä varsin ratkaiseva tekijä. Olihan johtoasema myös Sharksin ensimmäinen koko finaalisarjassa.
– Loistava juttu päästä pelaamaan johdossa. Se oli se ensimmäinen asia, mitä lähdettiin hakemaan. Se peli lähtee ihan eri tavalla liikkeelle, kun pääsee johtoon. Siihen se sitten varmaan aika lailla ratkesikin, Donskoi iloitsi Yle Urheilulle.
Ennen yön vierasvoittoa San Josen avainpelaajat olivat olleet melko unessa. Nyt niitä tehoja sitten nähtiin. Logan Couture teki avauserään 1+2 ja Joe Pavelski tyhjiin ensimmäisen finaalimaalinsa. Myös runkopuolustaja Brent Burns maalasi avauserässä.
Sen sijaan Donskoi ei ollut omaan esitykseensä erityisen tyytyväinen. Suomalainen jäi ottelussa ilman tehopisteitä.
– Ei ollut kovin hyvä. Liikaa hävittyjä kaksinkamppailuja eikä ollut sellaista vahvaa suorittamista. Näissä otteluissa kamppailut ovat kaikki kaikessa ja siihen en kovin tyytyväinen ollut.
Myös Pittsburghin leirissä pelannut Olli Määttä jäi ilman tehoja. Finaalisarja jatkuu sunnuntain ja maanantain välisenä yönä San Josén kotihallissa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Jokerit on Mestiksen mestari – pistetykki upeaan ennätykseen
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Iso paljastus Ruotsin MM-joukkueesta!
- Tapparan apuvalmentaja sai työpaikan Ruotsista!
- Imatran Ketterästä kova lausunto: ”Tavoitteena on, että paikka Liigasta tulisi”
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- HPK:lle järisyttävä takaisku
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tähtipuolustaja lähtee – IL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Lähde: Tappara värväämässä kanadalaispyssyn SHL:stä!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- HIFK:ssa käy jälleen ovi – kahdeksan pelaajaa lähtee!
- Lukossa käy ovi – taas yksi pistelinko ulos seurasta
- Kova menetys! Ulkomaalaistähti jättää Lukon