Esa Lindell yllättyi positiivisesti aikaisesta World Cup -valinnasta – ”Tiesin mahdollisuuksista”

Esa Lindell valittiin maaliskuussa neljän ensimmäisen puolustajan joukossa World Cup -joukkueeseen. Dallas Starsin farmiseura Texasissa viime kauden viettänyt 22-vuotias helsinkiläinen yllättyi itsekin positiivisesti aikaisesta valinnasta.
– Se vähän yllätti. Tavallaan tiesin mahdollisuuksista. Ei ole kuitenkaan niin montaa puolustajaa NHL:ssä. Tosi hienoa, että pääsen tällaiseen turnaukseen, Lindell kertoi Leijonat.comille.
Lindellin peli ei ollut Moskovan MM-turnauksessa parhaimmillaan. Varsinkin alkuun virheitä tuli paljon, mutta viimeisissä peleissä Stars-puolustaja kohensi otteitaan. Plusmiinustilasto oli kuuden verran plussan puolella.
– En tiedä mistä se johtui. Kyllä se minun mielestä ainakin parani loppua kohden. Paha sanoa.
Lindellin kausi Texasissa sujui vaikeasta MM-turnauksesta huolimatta hyvin. Puolustaja teki runkosarjan 73 peliin hulppeat 42 tehopistettä. Ensi kaudella Dallasista paikkaa tavoitteleva helsinkiläinen odottaa World Cupista erityisen kovatasoista turnausta.
– Mielenkiintoista, kun syyskuun puolivälissä pelataan parasta kiekkoa koko kaudella. Pelit tulee olemaan pienestä kiinni ja yksikin ottelu voi ratkaista. On vain oltava heti valmiina, Lindell ennakoi.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- IS: Raimo Summanen huolissaan Antti Pennasen mahdollisesta Leijonat-pestistä – ”Herättää isoja kysymyksiä”
- Hurja paljastus: Isot Liiga-seurat värväävät lupauksia jättisopimuksilla – ”Mopoautoikäisille maksetaan jopa…”
- Lähde: Kari Jalonen ehdolla huippuseuran päävalmentajaksi!
- Ismo Lehkonen ruoskii Kärppiä – huippulupaukselle täystyrmäys: ”NHL-tason pelaaja, eikä…”
- Jukka Jalonen Ilvekseen? Näin valmentajalegenda kommentoi MTV Urheilulle
- Nettihitti on syntynyt! Pittsburghin NHL-tähdet yrittivät puhua suomea
- Kansanedustaja TPS:n hallitukseet – faneilta värikäs vastaanotto: ”Saako muut puheenvuoroa?”
- Kimmo Timonen pöyristyi, miten asiantuntijat syljeskelivät Sebastian Ahon päälle: ”Katsommeko samaa peliä?”
- Ruuan hinta Jokereiden matsissa järkyttää: ”Aseeton ryöstö”
- Kohta tapahtuu? Toimittaja: Päävalmentaja Jouko Myrrä kiinnostaa Liigassa: ”Virityksiä…”
- Huippuvahvistus! HIFK:sta ja Kärpistä tuttu hyökkääjä pääsee irti Jokerit-paidassa
- Kohta tapahtuu? Toimittaja: Päävalmentaja Jouko Myrrä kiinnostaa Liigassa: ”Virityksiä…”
- Ismo Lehkonen ruoskii Kärppiä – huippulupaukselle täystyrmäys: ”NHL-tason pelaaja, eikä…”
- Lähde: Tässä Olli Palolan uusi seura?
- Sisäpiiritoimittaja tiputti huhupommin – Leijonissa MM-kultaa voittanut NHL-tähti kaupan!
- Lähde: Kari Jalonen ehdolla huippuseuran päävalmentajaksi!
- Tarmo Reunasesta levisi valheita – paljasti nyt Länsi-Suomelle, mitä oikeasti sanoi
- Tappara tekee paikallisottelussa merkittävän kokeilun: ”Kohti Euroopan parasta…”
- IS: Entisen Hartwall-areenan myynnissä jymykäänne: ”Nyt tilanne on toinen”
- Ruuan hinta Jokereiden matsissa järkyttää: ”Aseeton ryöstö”