Miten Leijona-pelaajat palkitsevat päävalmentajan? – ”Sain Tuomo Ruudun pelipaidan”
Kuva: Getty Images
Aika vähän puhutaan siitä, mitä tapahtuu pelaajien ja valmentajien välillä kaukalon ulkopuolella.
Kaudella 2007-08 Leijonia valmensi Doug Shedden. Eräässä lehdessä hänet leimattiin fiaskovalmentajaksi, mutta ilmeisesti pelaajat pitivät kanadalaisesta. Keväällä 2008 MM-kisat pelattiin Sheddenin kotimaassa, ja Suomi ylsi pronssille.
– Se kausi on monestakin syystä jäänyt ikuisesti mieleeni, Shedden sanoi Iltalehdelle.
– Toimiminen esimerkiksi (general managerina operoineen) Jari Kurrin ja Teemu Selänteen kanssa oli uskomatonta. MM-kisat olivat kotimaassani Kanadassa, joten sekin teki kaudesta erityisen ja kisoista unelmatapahtuman. Lisäksi voitimme MM-pronssia.
Voittoisan pronssiottelun jälkeen kaikki Leijona-pelaajat rustasivat nimikirjoituksensa Tuomo Ruudun pelipaitaan. Se annettiin Sheddenille muistoksi.
– Se paita ja pronssimitali ovat yhä minulle tärkeitä muistoesineitä, Shedden sanoi.
Maajoukkueen lisäksi Suomi tuli Sheddenille tutuksi IFK:n ja Jokereiden myötä.
– Seuraan koko ajan Suomen kiekkoilua. Suomi merkitsee minulle tosi paljon, sillä sain täällä mahdollisuuden valmentaa.
Tätä nykyä Shedden valmentaa sveitsiläistä Luganoa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata HIFK:sta lähteneen Leijonat-tähden!
- Urheilucast: Jukka Jalonen palaa Suomeen – todellinen yllätyspesti!
- Shokkikäänne – Suomen NHL-superlupaus ulos MM-kisajoukkueesta!
- Kultaleijona sai lähtöpassit – huhut vievät takaisin Liigaan!
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan – MTV: nyt puhuu Jokerit-pomo
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- NHL:ään varattu suomalaislupaus solmi testisopimuksen – AHL kutsuu
- IL: HIFK:lta jättikaappaus – haaviin Olli Jokisen luottomies