World Cup kokoaa tasan kahden viikon päästä maailman parhaat jääkiekkoilijat pitkän tauon jälkeen taistelemaan huipputurnauksen voitosta. Tarkalleen ottaen edellisen kerran NHL:n ja sen pelaajayhdistyksen järjestämää turnausta pelattiin syksyllä 2004.

Tämän vuoden Leijona-joukkueesta ainoastaan kapteeni Mikko Koivu oli mukana.

Ei sekajoukkueita

12 vuotta sitten käydyt kisat erosivat paljolti tämänvuotisista. Ensinnäkin kaksi alkulohkoa oli jaettu Pohjois-Amerikassa pelattavaan A-lohkoon ja Euroopan B-lohkoon. Euroopan lohkossa pelasivat Suomen lisäksi Ruotsi Tshekki ja Saksa. Joitakin pelejä oli tuolloin mahdollista seurata myös Helsingin Hartwall Arenalla. Toisessa Pohjois Amerikan lohkossa toisiaan vastaan mittelivät Kanada, Yhdysvallat Slovakia ja Venäjä.

Kuten lohkojaosta huomaa, vuonna 2004 tämän turnauksen sekajoukkueita Euroopan tähdistöä ja Pohjois-Amerikan Nuorten joukkuetta ei vielä tarvittu. Kisakaupunkeja olivat Helsingin lisäksi Köln, Tukholma, Praha, Montreal, St Paul sekä tämän vuoden turnauksen näyttämönä toimiva Toronto.

Maa sortui finaalissa alta

Suomi paahtoi alkusarjan varsin vaivatta ilman tappioita voittoon. Avauspelissä Tshekki kaatui 4-0 ja Saksa toisessa 3-0 sen ajan ykkösvahdin Miikka Kiprusoffin pidettyä maalinsa puhtaana molemmissa peleissä. Päätöspelin 4-4-tasapeli Ruotsia vastaan tiesi Leijonille lohkovoittoa länsinaapuriamme paremmalla maalierolla.

Lohkovoiton myötä Suomi sai puolivälierissä uudelleen vastaansa Saksan. Tällä kertaa Leijonat joutui koville Saksan oltua lähellä viedä pelin jatkoajalle. Lopulta vasta Mikko Elorannan voittomaali neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä ratkaisi Raimo Summasen valmentamalle miehistölle 2-1-lukemin paikan välierissä.

Puolivälierien jälkeen Helsinki jäi Leijonien osalta taakse turnauksen jatkuessa Pohjois-Amerikassa. Vastaan asettui Venäjän 5-3-lukemin edellisellä kierroksella pudottanut Yhdysvallat, ja tämä ottelu oli ehkä turnauksen muistettavin. Leijonat oli vielä kahden erän jälkeen Doug Weightin osuman myötä 0-1-tappiolla. Kurssin käänsi Olli Jokisen tasoitus ajassa 45:04 Teppo Nummisen tarjoilusta. 11 minuuttia myöhemmin tunnelma nousi kotikatsomossa kattoon, kun Saku Koivu täräytti Leijonat finaaliin suoraan Ossi Väänäsen syötöstä.

Yhdysvaltojen jälkeen oli jäljellä enää viimeinen koitos, isäntämaa Kanada. Suomi kiri Vaahteranlehtiä vastaan kahdesti Riku Hahlin ja Tuomo Ruudun maaleilla tasoihin, ja peli oli hyvinkin voitettavissa. Heti kolmannen erän alkuun matto kuitenkin lyötiin Leijonien alta, kun vartioimatta jäänyt Shane Doan sutaisi maalin edestä kiekon Kiprusoffin taakse. Tuo miesvartioinnin unohtaminen aiheutti Suomelle turnauksen ainoan tappion ja sen seurauksena maksoi mestaruuden.

Leijonien pelaajista turnauksen tähdistöön pääsivät puolustaja Kimmo Timonen sekä ykkössentteri Saku Koivu. Miikka Kiprusoffin torjuntaprosentti oli kisojen kolmanneksi paras.

Päävalmentaja Summanen erotettiin hyvistä esityksistä huolimatta turnauksen jälkeen. Tulisieluisen luotsin korvasi Erkka Westerlund. Summasen raivo johti pahimmillaan puolustaja Janne Niinimaan kotiinlähtöön kesken turnauksen.

Suomen joukkue vuonna 2004

Maalivahdit

30 Kari Lehtonen Atlanta Thrashers
34 Miikka Kiprusoff Calgary Flames
35 Vesa Toskala San Jose Sharks

Puolustajat

2 Joni Pitkänen Philadelphia Flyers
4 Kimmo Timonen Nashville Predators
5 Ossi Väänänen Colorado Avalanche
6 Sami Salo Vancouver Canucks
7 Aki-Petteri Berg Toronto Maple Leafs
27 Teppo Numminen Dallas Stars
32 Toni Lydman Calgary Flames
44 Janne Niinimaa New York Islanders (jätti turnauksen kesken)

Hyökkääjät

8 Teemu Selänne Colorado Avalanche
9 Niklas Hagman Florida Panthers
10 Ville Nieminen Calgary Flames
11 Saku Koivu Montreal Canadiens
12 Olli Jokinen Florida Panthers
15 Tuomo Ruutu Chicago Blackhawks
16 Ville Peltonen HC Lugano
21 Mikko Koivu TPS
22 Mikko Eloranta TPS
23 Antti Laaksonen Minnesota Wild
24 Sami Kapanen Philadelphia Flyers
25 Jukka Hentunen HC Fribourg-Gotteron
26 Jere Lehtinen Dallas Stars
36 Riku Hahl Colorado Avalanche
37 Jarkko Ruutu Vancouver Canucks
39 Niko Kapanen Dallas Stars
61 Esa Pirnes Los Angeles Kings

Valmentajat

Raimo Summanen, päävalmentaja
Erkka Westerlund, valmentaja
Jari Kurri, valmentaja

Toimittajan sana

Vuoden 2004 World Cup oli niitä turnauksia, joissa Suomella oli kaikki avaimet voittaa. Myöhemmin voittamattomia Leijona-ryhmiä on horjunut vastaavalla tavalla. Jo kaksi vuotta myöhemmin Torinon olympialaisissa. Suomi voitti taas finaalia lukuunottamatta kaikki ottelunsa, mutta hävisi kultamitalin samoin 3-2-numeroin Ruotsille.

Tuoreimpana esimerkkinä Leijonien tämän kevään MM-joukkue teki vastaavaa murskaavaa jälkeä, mutta taas loppuottelussa edellisen World Cupin tavoin Kanada riisui Suomen aseista.

Suomella on ollut paha tapa lajissa kuin lajissa sortua ratkaisevalla hetkellä. Näistä kolmesta finaalitappiosta jokainen olisi voinut mennä toisin päin. Viimeiset nuorten ikäluokkien maailmanmestaruudet kuitenkin ovat osoittaneet, että voittava sukupolvi on syntymässä. Nyt World Cup -ryhmässä on mukana lukuisia pelaajia, jotka ovat voittaneet alle 20-vuotiaiden MM-kultaa viimeisen kahden vuoden aikana. Toivotaan näiden nuorien olevan se mauste, joka vie Leijonat päätyyn asti eliittitason turnauksessa.