Sidney Crosby nimesi kolme suosikkihetkeään Kanadan paidassa – ”Kuin olisimme pelanneet kotona”

Sidney Crosby on Kanadan maajoukkueen suuri johtaja ja kapteeni World Cupissa. 29-vuotias Pittsburgh Penguinsin kapteeni on voittanut kahdesti olympiakultaa, MM-kisat ja kahdesti Stanley Cupin. Vain 12 vuoden tauon jälkeen palaavan World Cupin voitto puuttuu.
Toronton paikallislehti Toronto Sun kysyi Crosbylta miehen kolmea suurinta hetkeä Vaahteranlehtien paidassa. Tärkeimpänä muistona esille nousi vuoden 2010 Vancouverin kotiolympialaisten finaalin voittomaali jatkoajalla Yhdysvaltojen verkkoon.
– Vancouver erosi siinä, että pelasimme kotona. Meillä oli paineet menestyä. Tämä World Cup -turnaus tulee olemaan sitä samaa. Olemme taas kotona, Crosby perusteli lehdelle.
Crosbyn suosikkihetkiin kuuluu myös toinen olympiakulta neljä vuotta myöhemmin Venäjän Sotshista.
– Sotshin olympialaisissa oli omat haasteensa. Iso jää ja se ettemme tehneet paljoakaan maaleja.
Viimeisenä rakkaana muistona Crosby mainitsi alle 20-vuotiaiden MM-kullan vuodelta 2005. Voitto oli sentterin ensimmäinen arvoturnauksesta maajoukkuetasolla. Kisat pelattiin Yhdysvalloissa Grand Forksissa.
– Tuntui kuin olisimme pelanneet kotona, kun niin moni kanadalainen oli matkustanut paikalle. Se oli melko hienoa. Niin oli myös kultamitalin voittaminen, Crosby muisteli lehdelle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalaislupausta verrattiin NHL-legendaan – GM:ltä kova näkemys ensi kaudesta
- Ville Koivusen pudottaminen MM-kisoista oli virhe? Nyt puhuu Jarmo Kekäläinen
- Kova vahvistus! NHL-tähtihyökkääjä lähtee MM-kisoihin
- Näin Leijonat-sankari ja Antti Pennanen selittävät vaikeaa Itävalta-matsia: ”Toki myös väsymys”
- Näin Leijonat-leiristä kommentoitiin MM-kisojen kohuvihellyksiä: ”Toivottavasti tämä ei mene tämmöiseksi”
- Näin Antti Pennanen kommentoi Viaplaylla ensimmäistä MM-otteluaan Leijonien päävalmentajana
- Avauserän osumat riittivät – Leijonat kesti Itävallan hurjan rynnistyksen
- Leijonien ottelun jäähyt puhuttavat – Jarmo Kekäläiseltä selkeä näkemys Viaplaylla
- Olli Jokinen täräytti saman tien kriittisen näkemyksensä Leijonien ylivoimaviisikoista MTV:llä
- Näin paljon olut maksaa jääkiekon MM-kisoissa – poppareitakaan ei irtoa ihan pikkurahalla
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!