Leijonien World Cup -ääni paljastaa oman selostajasuosikkinsa – ”Auttanut jääkiekon kasvua”

Kun World Cup pyörähtää harjoitusotteluineen käyntiin, äänessä ei ole Antero Mertaranta. Eikä Niki Juusela. Tällä kertaa pelitapahtumat kotisohville välittää Antti Mäkinen.
Mäkinen on hyvin rutinoitunut kiekkoselostaja etenkin NHL:n puolelta. Maajoukkuepelit ovat kuitenkin uusi haaste. Ilta-Sanomien haastattelussa Mäkinen myöntää, että katsojakunta on nyt aika lailla erilainen kuin aiemmin.
– Mutta se ei tee minusta erilaista. Olen päässyt tietyillä vahvuuksilla eteenpäin. Ei ole minun päätökseni, pitääkö suuri kansa vaiko ei, Mäkinen sanoo.
Moni pitää Mäkisen selostustyylistä, mutta kriitikoitakin toki löytyy. Selostaja itse myöntää, että negatiivinen palaute satuttaa.
– Kritiikkiä on vuosien saatossa tullut niin paljon, että välillä olen murentunut sen alla ja olen alkanut kyseenalaistaa omaa tekemistäni.
– Mutta pitää muistaa, että tämä työ on jääkiekon selostamista. Tässä ei tehdä maailmanpolitiikkaa tai rakenneta maailmanrauhaa. Tämä on viihdettä, ja siinä sektorissa lyön itseni täysillä peliin, eikä se kelpaa kaikille.
Entä kuka on Mäkisen mielestä paras Leijona-ääni?
– Oman sukupolveni edustajalle olisi väärin vastata jotain muuta kuin Antero Mertaranta. Jääkiekko nousi 1990-luvulla, ja ”Antsa” sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan tunnelman luojana ja jääkiekon värittäjänä. Se on auttanut jääkiekon kasvua.
Koko haastattelun voit lukea tästä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Liiga-seura vahvistuu Tapparan mestarihyökkääjällä!
- Hienoja uutisia! Liiga-seura saa kanadalaisvahvistuksensa takaisin kehiin
- Sisäpiiritoimittaja tiputti huhupommin – Leijonissa MM-kultaa voittanut NHL-tähti kaupan!
- IS: Entisen Hartwall-areenan myynnissä jymykäänne: ”Nyt tilanne on toinen”
- Patrik Laineen kämppäkaveri paljastaa: tässä on suomalaisen salainen taito jään ulkopuolella – ”Velho”
- Pelicans pyytää kannattajiltaan anteeksi: ”Lauantaina ei sujunut kentällä, eikä toimistollakaan”
- Tarmo Reunasesta levisi valheita – paljasti nyt Länsi-Suomelle, mitä oikeasti sanoi
- Tappara tekee paikallisottelussa merkittävän kokeilun: ”Kohti Euroopan parasta…”
- Huippuvahvistus! HIFK:sta ja Kärpistä tuttu hyökkääjä pääsee irti Jokerit-paidassa
- Lähde: Tässä Olli Palolan uusi seura?
- Kärpät romahti jälleen Liigassa – Lauri Marjamäen työpaikka vaarassa?
- Kaksinkertainen Liiga-mestari siirtyy yllättävään osoitteeseen!
- Huippuvahvistus! HIFK:sta ja Kärpistä tuttu hyökkääjä pääsee irti Jokerit-paidassa
- Lähde: Tässä Olli Palolan uusi seura?
- Tappara tekee paikallisottelussa merkittävän kokeilun: ”Kohti Euroopan parasta…”
- Tarmo Reunasesta levisi valheita – paljasti nyt Länsi-Suomelle, mitä oikeasti sanoi
- John Tortorella jyrähti Rasmus Ristolaisen kunnosta: ”Ei saanut tehtyä oikeanlaista…”
- Huh mikä esityö! Patrik Laine ja Columbuksen superlupaus namuttelivat upean osuman
- The Athletic povaa Anton Lundellille tykkikautta: Lyö tauluun huipputehot – ”Kauden läpimurtopelaaja”
- Törkytaklaus kävi kalliiksi: Liigan tähtihyökkääjä asetettiin pelikieltoon!