Granlund luottavaisena: ”Sitoutuminen isoin syy menestymiselle”

Mikael Granlund on kasvanut vuosien aikana junioritähdestä yhdeksi maajoukkueen tärkeimmäksi keskushyökkääjäksi. Granlundin merkitys hyökkäyspäässä on Suomen joukkueelle merkittävä. Esimerkiksi kevään 2016 MM-kilpailussa kymmenessä ottelussa 12 tehopistettä tehtaillut pelinrakentaja osoitti sen, kuinka hyvin hän pystyy vastaamaan hänelle asetettuihin odotuksiin.
Granlundin omien sanojen mukaan Leijonat sai torstaina pelatusta ensimmäisestä esiottelusta Ruotsia vastaan hyviä asioita mukaan lauantaina pelattavaan toiseen kohtaamiseen.
-Pystyimme voittamaan, mikä on tässä vaiheessa tärkeä juttu. Pystyimme lopussa vielä nousemaan tappioasemasta voittoon. Sellainen tekee itseluottamukselle aina hyvää ja kasvattaa joukkuetta.
Granlund ei paukuttele kuitenkaan henkseleitä yhden ottelun perusteella.
-Tässä ei voi miettiä asioita liian pitkälle. Meillä on tässä vielä kaksi peliä aikaa parantaa pelaamista ennen kuin alkavat ne oikeasti merkitykselliset pelit. Pelit kuitenkin näyttävät sen, missä joukkue menee, Granlund linjaa.
Pelaajamateriaalia tarkastellessa Suomi on World Cupissa haastaja kärkimaita vastaan. Leijonille sitoutuminen ja työmäärä ovat avainasemassa, kun joukkue lähtee tavoittelemaan menestystä.
-Suomella on aina sitoutunut joukkue. Se on isoin syy, miksi olemme pystyneet menestymään ja sen pitää näkyä myös kentällä, Granlund sanoo.
Granlund yltyy kehumaan Suomen nuorta puolustusta. Hänen mukaan ensimmäisessä ottelussa Ruotsia vastaan hyökkääjät eivät tukeneet tarpeeksi alakertaa.
-Toisessa erässä meillä oli vähän vaikeuksia kääntää peliä. Me hyökkääjät emme antaneet tarpeeksi tukea pakeille. Siinä meillä oli pieniä vaikeuksia. Muuten puolustus toimi tosi hyvin. Meillä on hyvät pakit tässä, jotka pystyvät pelaamaan kiekolla ja puolustamaan hyvin.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- AL: Ilves kaappasi toisen Liiga-seuran maalitykin!
- Mikael Granlundilta kovaa kritiikkiä Liigalle – ”Olisi voitu miettiä”
- Ohhoh! Sensaatio-SaiPa on lähellä jättipettymystä – näin Liigan pudotuspeleissä kävi
- Tässä ovat Mestiksen finalistit
- Tulikuumat pudotuspelit! SM-liigassa tappelu ja kuohuttanut tilanne
- Ruben Rafkinin seura vaihtuu
- Näin Venäjällä reagoitiin yllätysuutiseen maaotteluista
- SK: Tapparan ykkösvahti lähtee – siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Nuorissa Leijonissa loistanut MM-hopeamaalivahti saamassa huippusopimuksen
- TPS jysäytti melkoisen yllätyksen pöytään!
- Urheilucast: Rikard Grönborg jättämässä Tapparan – tienaa Tampereella jättipalkkaa!
- Ismo Lehkonen: Tässä on Liigan pudotuspelien ensimmäinen jättiyllätys – ”Tehtaan takuulla”
- Lehtiväite: Entinen NHL-mies siirtymässä Liigaan!
- IS: Liiga-seura kävi ryöstöretkellä Ruotsissa – haavin kokenut hyökkääjä SHL:stä
- MTV Urheilu: Oskari Salmiselta iso paljastus ensi kauden joukkueesta
- Tappara vaihtaa ykkösmaalivahtiaan – TPS:n supertähdestä surkeita uutisia
- SK: Tapparan ykkösvahti lähtee – siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Missä ura jatkuu? Yli 400 Liiga-ottelun suomalaishyökkääjä vaihtaa maisemaa
- TPS jysäytti melkoisen yllätyksen pöytään!
- Lukolta hurja kiinnitys – tähtipuolustajan nimi paperissa: ”Veto aivan maailmanluokkaa”