Mistä kaikki alkoi: Kanada Cup oli Leijonille kova koulu vuonna 1976
Kuva: Getty Images
Syyskuun 17. päivä käynnistyvä World Cup on kahdentoista vuoden odotuksen jälkeen viimein tosiasia. Turnausta on kuitenkin edeltänyt pitkä historia, niin World Cupin kuin Kanada Cupin nimellä.
Ihka ensimmäinen Kanada Cup kilpailtiin vuonna 1976. Mukana turnauksessa olivat tuolloin Suomen lisäksi isäntämaa Kanada, Yhdysvallat, Ruotsi, Neuvostoliitto ja Tsekkoslovakia. Turnauksen ottelut pelattiin Kanadassa Ottawassa, Torontossa, Montrealissa, Winnipegissä ja Quebec Cityssä, sekä lisäksi Yhdysvalloissa Philadelphiassa.
Ensimmäistä Kanada Cupia pidetään kiekkohistoriassa myös ensimmäisenä kaikki aikansa parhaat jääkiekkoilijat yhteen keränneenä turnauksena, koska se ei rajoittanut pelaajien osallistumista amatööri- tai ammattilaisstatuksilla, kuten MM- ja olympiakisat sitä aiemmin.
Tappiota tappion perään – Ruotsi kuitenkin kaatui
Suomelta lähti kisoihin oman aikansa kärkikiekkoilijoiden joukkue, jossa syömähampaina olivat Pohjois-Amerikkaan peliuransa suunnanneet, NHL:ssä ja WHA:ssa kiekkoilleet, Matti Hagman, Pekka Rautakallio ja Veli-Pekka Ketola. Joukkueen kokoonpano kuitenkin kalpeni suuresti huippumaihin, kuten Kanadaan ja Tsekkoslovakiaan verrattuna. Avausottelussaan Ottawassa Suomi joutui Kanadan jyrän alle. Kanadalaiset olivat kokeneet kotihalleissaan nöyryytykset Neuvostoliitolta vuosina 1974 ja 1975. Joukkue halusi pitää huolen, ettei tämä kotiturnaus saisi vastaavaa aloitusta, josta se piti huolen murjomalla Suomen lukemin 11-2. Leijonien historian ensimmäisen maalin Kanada Cupissa teki ottelun ensimmäisessä erässä ajassa 17:09 Lasse Oksanen Esa Peltosen syötöstä. Suomi vaihtoi jo avauserän kolmen maalin jälkeen maalivahtia. kun Antti Leppänen luovutti paikkansa 19-vuotiaalle Markus Mattsonille. Suomi jäi ilman saumoja myös kun Tsekkoslovakia vyöryi Leijonien yli lukemin 8-0. Ottelun laukaustilastot ovat musertavaa katsottavaa vielä tänäkin päivänä, kun Tsekkoslovakia voitti laukaukset 49-15. Kolmaskaan avauskierroksien otteluista ei tuonut lohtua. Neuvostoliitto voitti Montrealissa pelatun ottelun 11-3. Suomi taisteli toisen erän alkuun maalin päähän, mutta ottelun puolessa välissä itänaapuri meni menojaan. Ottelun tehokkain suomalainen oli Matti Hagman pisteillä 1+1. Suomi nappasi turnauksen ainoan voittonsa mahdollisimman makealla tavalla Ruotsia vastaan. Ottelu päättyi lopulta 8-6 Leijonille. Suomalaiset pitivät Ruotsin NHL-tähden, Toronto Maple Leafsin Börje Salmingin yhdessä syöttöpisteessä kamppailun ajan. Lasse Oksanen ratkoi kamppailun Suomelle kolmannen erän alussa, iskien kaksi maalia kymmeneen minuuttiin. Muita ottelun tehokkaimpia Suomella olivat Hagman (1+1) ja Juhani Tamminen (2+0). Suomen voitto oli muille kärkimaille onni, sillä voitto teki selvää Ruotsin aikeista edetä turnauksen finaaliin. Seuraava ottelu Yhdysvaltoja vastaan oli Suomen viimeinen. Kamppailu päättyi tiukan väännön jälkeen 3-6 Yhdysvalloille. Suomi johti avauserän jälkeen kahdella maalilla, mutta synkkä toinen erä käänsi ottelun. Yhdysvallat latoi neljä maalia toiseen erään, eikä Leijonat saanut enää vastustajaansa kiinni. Suomi jäi alkusarjan jälkeen viimeiseksi. Ruotsi-voitto kuitenkin jätti muuten oppimatkasta käyneestä Kanada Cupista edes jonkin verran hyvää makua. Leijonien parhaaksi pelaajaksi turnauksessa valittiin Matti Hagman, joka sijoittui Kanada Cupin pistepörssissä jaetulle neljännelle sijalle. Turnauksen voitti lopulta isäntämaa Kanada, joka kaatoi kolmiosaisessa finaalisarjassa Tsekkoslovakian. Ratkaisevassa kolmannessa ottelussa syntynyt Darryl Sittlerin voittomaali on yksi jääkiekon tunnetuimmista osumista. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin eräs puolustaja nimeltään Bobby Orr.Suomen joukkue ensimmäisessä Kanada Cupissa 1976
Maalivahdit: Antti Leppänen, Markus Mattsson, Jorma Valtonen Kenttäpelaajat: Tapio Flinck, Matti Hagman, Hannu Kapanen, Veli-Pekka Ketola, Pertti Koivulahti, Tapio Koskinen, Tapio Levo, Harri Linnonmaa, Lasse Litma, Kari Makkonen, Timo Nummelin, Lasse Oksanen, Esa Peltonen, Jouni Peltonen, Pekka Rautakallio, Matti Rautiainen, Seppo Repo, Heikki Riihiranta, Jouni Rinne, Timo Saari, Juhani Tamminen, Jorma Vehmanen Valmentajat: Lasse Heikkilä, Carl BrewerLUE MYÖS:
- Näin Mikko Rantanen reagoi Roope Hintzin ja Nathan MacKinnonin tappeluun
- Jesse Puljujärvestä kova NHL-väite Pohjois-Amerikassa
- Kultaleijona Saku Mäenalanen: tulevien kausien seura selvillä
- TPS heivasi nimimiehen katsomoon – kokoonpano meni uusiksi
- Urheilucast: HIFK havittelee kovaa vahvistusta – neuvottelee kahden ex-NHL-pelaajan kanssa!
- Jokereilta iso päätös – Veini Vehviläinen ulos!
- SaiPa-legenda Heikki Mälkiä on kuollut
- Roope Hintz rajussa tappelussa Nathan MacKinnonin kanssa – supertähden kasvot veressä
- Tähtihyökkääjä ilmiliekeissä – KooKoo ylsi kovaan temppuun CHL:ssä
- Kova vahvistus: Tehopuolustaja solmi Liiga-sopimuksen
- Suomalainen pesi McDavidin ja MacKinnonin – koko NHL:n nopein luistelija
- HIFK:lle uusi hyökkääjä jo tänään – sopimus revitty!
- Roope Hintz rajussa tappelussa Nathan MacKinnonin kanssa – supertähden kasvot veressä
- Maisema vaihtuu – Liigan ex-supertähti pakkasi tavaransa
- Kova vahvistus: Tehopuolustaja solmi Liiga-sopimuksen
- Urheilucast: HIFK havittelee kovaa vahvistusta – neuvottelee kahden ex-NHL-pelaajan kanssa!
- Jokereilta iso päätös – Veini Vehviläinen ulos!
- Tähtihyökkääjä ilmiliekeissä – KooKoo ylsi kovaan temppuun CHL:ssä
- Liigan ex-tehomies kaupattiin – KHL:n suurseura nappasi
- Otso Rantakari: uusi seura!