Vatasta eivät siirtohuhut kosketa – tulee ylittämään palkkakuittinsa

Anaheim Ducksin on huhuiltu aina viime kauden lopusta alkaen kauppaavan yhden puolustajistaan vahvistaakseen hyökkäyspäätään.
Suomalaispuolustaja Sami Vatasta siirtohuhut eivät kuitenkaan kosketa. 25-vuotias Ducks-peluri, joka oli päättyneellä kaudella kevyesti joukkueensa tehokkain puolustaja, solmi kesällä joukkueensa kanssa nelivuotisen ja 19,5 miljoonan dollarin jatkosopimuksen.
Pohjoisamerikkalaisen mediajätin ESPN:n kokenut toimittaja Craig Custance pitääkin suomalaisen sopimusta ryöstönä. Hän toteaa kalifornialaisseuraan liittyvässä kausiennakossaan Vatasen ylittävän kevyesti palkkakuittinsa asettamat vaatimukset.
”He halusivat minut”
Custance korostaa ennakossaan erityisesti Vatasen kahta viime kautta, sillä suomalainen on molemmilla niistä hätyytellyt 40 tehopisteen rajaa runkosarjassa. Leijonapuolustaja saa etenkin kehuja hyökkäyspään pelaamisestaan, mikä tarkoittaa pelipaikkaa joukkueensa kärkihyökkääjien alla.
Vatanen olisi voinut saada suuremman palkan, kuten myös pidemmän sopimuksen, jostain muualta, mutta hän nimenomaan halusi jäädä Orange Countyyn.
– Halusin jatkaa täällä. Se oli kaikkein tärkeintä.
– Tapasin sekä valmennusjohdon että GM:n ja he puolestaan halusivat pitää minut täällä. Se helpotti paljon päätöksentekoa ja olen todella onnellinen tilanteestani.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin