Ristolainen harjoitellut Sabresin mukana – ei edesauta jatkosopimusneuvotteluissa

Suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen on harjoitellut Buffalo Sabresin kanssa nyt noin viikon ajan, vaikka miehellä ei ole seuran kanssa edes voimassaolevaa sopimusta.
Ristolainen on tällä hetkellä rajoittamaton vapaa agentti; hänen pelaajaoikeutensa ovat Sabresin hallussa, mutta osapuolet eivät ole vielä päässeet sopuun uudesta pahvista.
Vaikka Ristolainen osoitti Sabresin leirille mennessään lojaalisuutta ja todellista itsensä kehittämisen halua, ei hänen läsnäolonsa harjoitusleirillä tule edesauttamaan meneillään olevissa sopimusneuvotteluissa lainkaan – ainakaan seuran GM Tim Murrayn mukaan.
– Ei sillä ole merkitystä. Kysykää nyt vielä häneltä, mutta ainakaan minä en koe hänen tulleen tänne sillä mentaliteetilla, että hän pelaa meidän riveissämme palkalla minä hyvänsä, Murray kertoi huvittuneena Associated Pressille.
Ristolainen pelasi Sabresin riveissä viime kaudella täydet 82 ottelua, joissa 21-vuotias puolustaja iski yhdeksän maalia ja yhteensä 41 tehopistettä. Koko NHL-urallaan nuorukainen on pelannut 194 kamppailua tehoin 19+46.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liiga-seuran tehomies vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven tilanteessa täyskäännös – Watson: Tässä ensi kauden seura!
- Dallas Stars kiinnitti megalupauksen seurakaverina pelanneen suomalaisen
- NHL:ssä jysähti – Mikael Granlund teki jättisopimuksen yllätysseuran kanssa!
- Patrik Laine sai uuden suomalaisen pelitoverin!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Karu kohtalo: Suomalaispuolustaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Toimittaja: Mikael Granlund vaihtaa joukkuetta NHL:ssä!
- Kultaleijona Mikael Seppälän uusi seura selvillä
- Tarmo Reunanen palaa Liigaan: ”Tuo joukkueeseen arvokasta kokemusta”
- Karu kohtalo: Suomalaispuolustaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Tarmo Reunanen palaa Liigaan: ”Tuo joukkueeseen arvokasta kokemusta”
- Toimittaja: Mikael Granlund vaihtaa joukkuetta NHL:ssä!
- Jesse Puljujärven tilanteessa täyskäännös – Watson: Tässä ensi kauden seura!
- Matias Maccelli kaupattiin – siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jättisopimus sinetöi suomalaispuolustajan lähdön NHL:ssä? Seura jälleen vaihtumassa
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- TPS rysäytti: Hurja tähtihankinta!
- Henri Jokiharju löi rahoiksi NHL:ssä
- Patrik Laine sai uuden suomalaisen pelitoverin!