Tuukka Rask varusteiden pienentämisestä – ”Täytyy olla muitakin keinoja”

Boston Bruinsin suomalaisvahti Tuukka Rask tyrmää maalivahtien varusteiden jatkuvan pienentämisen pitkällä tähtäimellä.
29-vuotias Vezina-voittaja ymmärtää, että mitä NHL pyrkii varusteiden jatkuvalla pienentämisellä saavuttamaan. Kyse on siis yksinkertaisesti siitä, että maaleja halutaan nähdä enemmän.
– Se on hienoa asia, mitä he yrittävät tällä saavuttaa. Niin pitkään kuin maalivahdit pääsevät olemaan keskustelussa mukana, tilanne on hyvä, Rask toteaa The Associated Pressin artikkelissa.
Trendin muututtava
Rask kuitenkin toteaa samaan hengenvetoon, että trendi ei voi jatkua enää pitkään tällaisena. Puuttuminen maalivahtien varusteisiin ei voi olla hänen mielestään ainoa ratkaisumalli.
– Jossain vaiheessa jonkun on kuitenkin noustava esiin ja todettava ”rajansa kaikella”. Meidän täytyy keksiä joitain muitakin keinoja kuin vain varusteiden pienentäminen.
– Mielestäni tässä asiassa keskustelulle on sijaa.
Aiemmin Pekka Rinne puolestaan totesi, että hänelle riittää, kunhan maalivahtien turvallisuus ei kärsi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!