Suomalaispelaajien virta NHL:ään on yleistynyt viime vuosina, kiitos Suomen Jääkiekkoliiton enemmän yksilötaitoon keskittyvän juniorityön.

Kotimainen juniorityö ei ole ollut kuitenkaan pelkästään suomalaisinvaasion takana, vaan ennen kaikkea nuorten pelaajien rohkeus lähteä nuorena Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin on ollut palkitsevaa.

The Hockey Writers hehkuttaakin suomalaisen jääkiekon ja junioriiliiga OHL:n hedelmällistä ”yhteistyötä”. Ja yhteistyö on lainausmerkeissä syystä, että mitään järjestelmää ei ole missään nimessä näiden kahden alueen välille rakennettu.

Suomalainen jääkiekko esillä

Kyseinen pohjoisamerikkalaisjulkaisu toki muistuttaa, että esimerkiksi Patrik Laineen kaltainen superlupaus on ponnahtanut suoraan Suomesta. Samalla artikkelissa kuitenkin nostetaan esiin esimerkiksi sellaiset pelaajat kuin Olli Juolevi, Julius Nättinen ja Vili Saarijärvi.

The Hockey Writers toteaa myös samaan hengenvetoon, että samalla suomalaispelurit tekevät OHL:stä entistä kovemman sarjan ja samalla pohjoisamerikkalaisfanit saavat maistaa ripauksen suomalaista jääkiekkoa.

Tämän hetken ehkä kuumin suomalainen NHL-pelaaja, joka on niin ikään pelannut OHL:ssä, on Olli Määttä.