Dallas Starsin osalta NHL-kausi 2016-17 käynnistyi voitokkaasti – kiitos suomalaisvoimien – ottelussa Anaheim Ducksia vastaan.

Vahvasti suomalaisedusteinen Stars oli etenkin ottelun avauserässä täysin maalivahtinsa Antti Niemen varassa. Ducks vei laukaukset nimiinsä 17-1, mutta siitä huolimatta tilanne tulostaululla oli 1-1.

Jälleen tarvittiin suomalaista

Ottelun toisessa erässä mittasuhteet tasoittuivat selkeästi, kun Stars pääsi otteluun mukaan.

Ja jälleen kerran kiittäminen käy suomalaista, sillä vast’ikään Dallasiin sopimuksen tehnyt Lauri Korpikoski iski heti toisen erän alkajaisiksi 2-1-johto-osuman uudelle joukkueelleen.

Ducks tuli vielä ottelussa tasoihin, mutta kotijoukkueen päätöserän ansiosta pisteet jäivät Dallasiin lopulta 4-2-lukemin.

Niemi pysäytti ottelussa lopulta 32 laukausta. Korpikoski puolestaan keräsi peliaikaa 10:03, joten hän käytti tilaisuutensa tehokkaasti hyödykseen.

Anaheimin puolelta Sami Vatanen jäi ilman merkittäviä tilastomerkintöjä.