Kommentti: Petrus Palmu huippuvireessä OHL:ssä – joko vakuuttaa NHL-seurat?

Suomalaislaituri Petrus Palmu pelaa tällä hetkellä kolmatta kauttaan Kanadan arvostetussa juniorisarjassa, OHL:ssä. Meno kaukalossa on ollut erinomaista, sillä Palmu on ollut tehollisesti yksi sarjan parhaita pelaajia.
Owen Sound Attackin riveissä kiekkoileva Palmu on pelannut tällä kaudella kymmenen ottelua, joissa hän on iskenyt komeat kymmenen maalia ja yhteensä 17 tehopistettä.
Hänen edellään OHL:n pistepörssissä ovat ainoastaan Ryan Moore (10+11) sekä Adam Mascherin (4+14). On tosin otettava huomioon, että jälkimmäisenä mainittu on pelannut vasta kahdeksan kamppailua.
Samaan hengenvetoon on syytä kertoa, että Palmu majailee myös koko OHL:n maalipörssin kärjessä yhdessä juuri Mooren sekä venäläishyökkääjä Nikita Korostelevin kanssa.
Varaamaton lupaus – joko nyt?
Vaikka Palmu pelaa jo kolmatta kauttaan OHL:ssä, eivät NHL-seurat ole vieläkään varanneet Palmua riveihinsä. Hän on kaiken lisäksi jo 19-vuotias, joten tähän olisi ollut mahdollisuus.
Suurimpana syynä tähän pidetään Palmun kokoa: hän on nimittäin vain 171-senttinen ja 79-kiloinen. Toisaalta NHL menee kokoajan enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että pelaajan koolla on yhä enemmissä määrin yhä vähemmän merkitystä. Tästä loistava esimerkki on Pittsburgh Penguinsin viime kauden Stanley Cup, joka tuli nopean kääntöpelin ja vahvan luisteluvoiman ansiosta.
Jos Palmu jatkaa samaa rataa – tai edes lähelle sitä – loppukauden ajan, voidaan NHL-varausta pitää käytännössä varmana. OHL on kova ja Suomessa valitettavan aliarvostettu sarja, joten jos pärjäät siellä, on se taalakaukaloiden suhteen todella kova näyttö.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jatkoaika: Sopimus purettu – Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti merkittävän yhteistyökumppanin
- Tältä näyttää HPK:n kapteenisto tulevalla kaudella
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue viiden maan turnaukseen
- Pikkuleijonien turnaukselle synkkä päätös
- Oho! Leijonat-valmentaja sai huippupestin NHL:stä
- Kärpät murskavoittoon Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus mässäili hirmutehot
- MTV: Saako Liiga-seura pidettyään kiinni tähtipakistaan? ”Keskusteluyhteys on ollut koko ajan päällä”
- Patrik Laineelta kova lausunto viime kaudestaan MTV:lle: ”Kun katson lähtökohtiin…”
- Aitio: Jokerit valmistelee kulisseissa isoa peliliikettä!
- Jokerien pistetykki löysi uuden seuran!
- TPS:n huippulupaus sikaili harjoitusottelussa – joutui vastaamaan teostaan tappelussa
- Aitio: Jokerit valmistelee kulisseissa isoa peliliikettä!
- Oho! Leijonat-valmentaja sai huippupestin NHL:stä
- Pikkuleijonilla käsittämätön sulaminen! Pronssiottelu kutsuu
- Kärpät murskavoittoon Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus mässäili hirmutehot
- Ilves teki karut tappiot
- Jokerien pistetykki löysi uuden seuran!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue viiden maan turnaukseen
- NHL-tähti jäi olympiaryhmän ulkopuolelle – ilmaisi tyrmistyksensä sosiaalisessa mediassa
- Jatkoaika: Sopimus purettu – Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti merkittävän yhteistyökumppanin