Kommentti: Mikko Kokkonen debytoi tänään Liigassa – alle vuodessa C2-junioreista Liiga-kaukaloihin
Kuva: Juha Tamminen
Kun Mikkelin Jukurit ja Porin Ässät ottavat tänään toisistaan mittaa, tehdään samalla myös Liiga-historiaa. Jukurit on nimittäin nostanut pelaavaan kokoonpanoonsa 15-vuotiaan Mikko Kokkosen, joka tekee tänään debyyttinsä Suomen pääsarjatasolla.
Kokkosen tarkka ikä on 15 vuotta ja yhdeksän kuukautta, joten hänestä tulee tänään kaikkien aikojen nuorin Liigassa pelannut kiekkoilija – sikäli mikäli hän tulee saamaan peliaikaa. Tästä ei taas toisaalta pitäisi olla huolta, sillä ottelua on markkinoitu vahvasti juuri Kokkosen avulla.
Mutta minkälaisesta pelaajasta sitten oikein on kyse? Se selviää nyt.
Tervepäinen urheilija
Kokkosen pelillinen osaaminen on laajaa. Luonnollisesti kyse on vasta 15-vuotiaasta nuorukaisesta, joten liikoja ei häneltä kannata vielä odotella. Esimerkiksi hänen luistelunsa on hyvää, mutta se ei ole vielä Liiga-tasolla. Kokkonen on kuitenkin viisas, loistava lukemaan peliä ja hänellä on valtava motivaatio itsensä kehittämiseen. Nuori puolustaja on myös kiekollisesti taitava sekä erittäin monipuolinen pelaaja. Esimerkiksi syöttökovuus hänellä on aivan eri tasolla kuin ikätovereillaan. Kaiken kaikkiaan Kokkonen on suurimmilta osin muita ikäisiään valtavasti edellä. Kokkonen on loistava esimerkki niin sanotusta tervepäisestä urheilijasta.C2-junioreista Liiga-kaukaloihin
On vaikea edes ymmärtää miten nuoresta pelaajasta on kyse. Jotakin osviittaa kuitenkin antaa se, että Kokkonen pelasi vielä viime tammikuussa C2 AAA -ikäluokan alemman jatkosarjan ottelussa, jossa vastaan asettui HIFK Challengers. Helsinkiläiset voittivat kamppailun lukemin 3-2 ja Kokkonen keräsi tililleen yhden syöttöpisteen. Ja tämä on fakta, jota joutuu mussuttelemaan hetken aikaa. Jos esimerkiksi Aleksander Barkov oli Liigassa debytoidessaan nuori poikanen, niin Kokkonen vetää tämän linjauksen täysin uudelle tasolle. Asiaan lisää perspektiiviä saadaan myös siitä, että Connor McDavid joutui hakemaan 15-vuotiaana erikoisluvan, jotta hän sai pelata edes Kanadan arvostetussa juniorisarjassa, OHL:ssä. Nyt Kokkonen tekee oman debyyttinsä kivenkovassa miesten sarjassa. Kokkosen lahjakkuus on toki täysin poikkeuksellista, mutta hänen Liiga-debyyttiään on auttanut pidemmällä aikavälillä takuuvarmasti se, että hän on harjoitellut paljon konkari Marko Kauppisen pakkiparina.Poikkeuksellinen ikäluokka
Mikkelin Jukurien 01-ikäluokka on ollut Kokkosenkin lisäksi erinomainen, sillä se on tuottanut muitakin maajoukkuetason pelaajia. Näitä on itse asiassa kaiken kaikkiaan kolme kappaletta, mikä on erinomainen luku mille tahansa seuralle – myös vaikkapa Helsingin Jokereille tai Espoon Bluesille. Mille tahansa. Kokkosen lisäksi Jukurien 01-ikäluokasta ponnahtaneita huomionarvoisia pelaajia ovat hyökkääjät Henri Nikkanen ja Leevi Aaltonen. Kolmikkoa erottaa vain se, että Kokkonen oli ainoa Jukurien organisaatioon jäänyt pelaaja. Nikkanen pelaa tätä nykyä JYP:ssä ja Aaltonen KalPassa.LUE MYÖS:
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi