Mestarivalmentaja odottaa Olli Määtältä enemmän – ”Noustava seuraavalle tasolle”
Kuva: Getty Images
Pittsburgh Penguinsin suomalaispuolustaja Olli Määttä ei ole aloittanut NHL-kauttaan odotetulla tavalla.
Kun suomalaispuolustaja iskettiin viime kauden loppupuolella Ben Lovejoyn pakkipariksi, homma toimi erinomaisesti. Kesällä Lovejoy vaihtoi kuitenkin maisemaa, eikä Määttä ole sittemmin näyttänyt entiseltä itseltään.
Määtän peliaika onkin romahtanut ja viime otteluissa hän on yltänyt vain noin 12-13 minuutin maastoon saamansa vastuun osalta. Nyt päävalmentaja Mike Sullivan perusteleekin ratkaisuaan.
– Haluamme Ollin pelaamisen nousevan seuraavalle tasolle. Me tiedämme, että hän pystyy siihen, Sullivan perusteli ratkaisujaan Pittsburgh Post-Gazettelle.
”Vahvaa kahden suunnan pelaamista”
Parhaimmillaan Määttä on erityisen vahva kahden suunnan pelaaja. Sitä samaa häneltä odotetaan myös nyt. – Me haluamme nähdä häneltä fiksua ja eheää kahden suunnan pelaamista. Silloin hän on parhaimmillaan. Silloin hän auttaa meitä voittamaan. – Parissa viime ottelussa hänen vastuunsa on pudonnut johtuen hänen nykyotteistaan. Me peluutamme joukkuetta sen mukaan, että ketkä ovat kuumia. Pelaajat voivat siis joissain määrin esityksillään vaikuttaa tähän.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?