Leijonien TOP 3 Venäjä-ottelussa – Aaltosen avausmaali yksi murskatappion harvoista ilonaiheista
Karjala-turnaus alkoi Leijonien osalta murheellisesti, kun Venäjä ryösti pisteet Leijonilta 5-1-murskavoitolla torstai-iltana Hartwall Arenalla.
Nuorella joukkueella turnaukseen saapunut Venäjä oli ennakkoluuloton ja vauhdikas joukkue, joka teki Leijonien pelaamisesta hankalaa. Ottelu ratkesi kuitenkin vasta päätöserässä, jossa Venäjä takoi peräti neljä maalia Leijonien verkkoon.
Leijonien turnaus jatkuu lauantaina ottelulla Tshekkiä vastaan. Sitä ennen listataan murskatappiosta huolimatta kolme onnistujaa Leijonien riveistä Venäjä-ottelusta.
Miro Aaltonen
Paljon huonoa, mutta löytyy ottelusta myös jotain hyvää. Tälle kaudelle KHL:ään siirtynyt, ja siellä vakuuttavasti esiintynyt Miro Aaltonen oli yksi murheellisen ottelun harvoja onnistujia Leijonien riveistä. Takaportin kautta joukkueeseen noussut Aaltonen osoitti heti ensimmäisessä ottelussaan, että hänen olisi pitänyt olla mukana jo alkuperäisessä joukkueessa. Avausmaali ensimmäisessä aikuisten maaottelussa on suoritus, jonka 23-vuotias hyökkääjä tulee muistamaan lopun ikäänsä. Toivottavasti saa runsaasti vastuuta myös tulevissa otteluissa.Jesse Joensuu
Jokerien voimahyökkääjä toi kaivattua kovuutta Leijonien hyökkäyspeliin. Väänsi totutun voimakkaasti kulmissa ja onnistui tekemään tilaa taitaville ketjukavereilleen. Aaltosen osumaa edelsi Joensuun vahva, sääntöjen rajamailla liikkunut kulmapelaaminen, jonka seurauksena Leijonille aukesi ylivoimatilanne maalinedustalle. Tästä syystä mies on vuoden tauon jälkeen takaisin maajoukkueessa.Harri Säteri
Harri Säteri ansaitsee synninpäästön, vaikka selän taakse livahtikin kiekkoja ottelun päätöserässä. Leijonien maalilla aloittanut Mikko Koskinen joutui väistymään toisessa erässä loukkaantumisen takia, joten Säteri sai pikakomennuksen tolppien väliin. Ei ole helppoa tulla kylmiltään sisään otteluun. Siitä huolimatta toisessa erässä Säteri otti useita tärkeitä torjuntoja, ja antoi Leijonille mahdollisuuden tasoittaa ottelu ja taistella jopa voitosta. Kolmannessa erässä syntyneistä Venäjän maaleista ei voi syyttää Säteriä. Venäläiset onnistuivat puhkomaan Leijonien puolustuksen niin näyttävästi, ettei maalivahdille jäänyt juurikaan saumaa kiekkojen torjumiseen.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!