Tappio sysäsi Nuoret Leijonat kuilun partaalle – jatkopaikka ei enää omissa käsissä
Suomi taipui hyvästä alusta huolimatta jo kolmanteen tappioon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Montrealissa. Ruotsi oli ottelussa parempi maalein 3-1.
Suomi tuli otteluun paljon kovemmalla sykkeellä kuin kahteen ensimmäiseen kamppailuun, minkä myötä kaikki näytti hyvältä. Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Ruotsi ei saanut avauserässä paljoa aikaiseksi, ja Suomi vei erän nimiinsä 1-0.
Avauserän ainoan osuman iski ylivoimalla Aapeli Räsänen, johon syöttöpisteet merkkauttivat itselleen Olli Juolevi ja Eeli Tolvanen.
Ottelun toisessa erässä leijonaryhmällä oli mahdollisuus jo kahden maalin karkumatkalle, kun joukkue pääsi pelaamaan vajaat kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Suomi ei saanut kuitenkaan hyödynnettyä hyvistä paikoistaan huolimatta tilannetta, joten ottelu jatkui yhden maalin johtoasemassa.
Hetkeä myöhemmin Ruotsi kuittasi pelin tasoihin. Ruotsalaishyökkääjä Lias Andersson yllätti rannelaukauksellaan hieman helposti Veini Vehviläisen ja peli oli yhtäkkiä 1-1.
Murheellinen päätöserän alku
Ottelun päätöserä sai murheellisen alun, kun ruotsalaiset sahasivat suomalaisten puolustuksen upealla tavalla auki, ja Alexander Nylander nosti kiekon lähietäisyydeltä maalin kattoon. Erän lopussa otteittaan koko ajan parantanut Tre Kronor viimeisteli tyhjiin vielä 3-1-osuman. Maalintekijänä toimi toistamiseen superlupaus Alexander Nylander. Ruotsi on voittanut nyt kolmesta pelistään kolme, joten joukkueen pelit jatkuvat pudotuspeleissä. Suomi puolestaan on hävinnyt kaikki ottelunsa, eikä jatkopaikka ole enää omissa käsissä. Jos Sveitsi nappaa Tanskalta vähintään kaksi pistettä seuraavassa ottelussa, tarkoittaa se sitä, että Suomi jää lohkonsa viimeiseksi. Alkulohkon viimeinen ottelu Sveitsiä vastaan pelataan Suomen aikaa 1. tammikuuta kello 00.30.LUE MYÖS:
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”

- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi