Kiekkobloggari vaatii: Rasmus Ristolaisen tulisi olla Buffalon seuraava kapteeni!
Kuva: Getty Images
Vasta 22-vuotias suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen kantaa valtavan suurta vastuusta NHL-joukkueensa Buffalo Sabresin takalinjoilla. Illasta toiseen huimia peliminuutteja kellottava Ristolainen on tällä kaudella lyönyt itsensä lopullisesti läpi NHL-puolustajien kirkkaimpien tähtien joukkoon.
Buffalo Sabresia läheltä seuraava HockeyBuzzin bloggaaja Michal Pachla on niin vakuuttunut nuoren suomalaisen pelitaidoista ja johtajuudesta, että hän ehdottaa Ristolaista Buffalon uudeksi kapteeniksi jo ensi kaudelle.
Tällä hetkellä Buffaloa kipparoi kokenut Brian Gionta, mutta hän pelaa kolmivuotisen sopimuksensa viimeistä kautta. Ensi kaudella kapteenin vastuu on todennäköisesti jonkun muun pelaajan harteilla. Ristolainen on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut pelaaja NHL:ssä yli 200 ottelullaan.
– Kun ottaa kaikki tekijät huomioon; luistelun, itseluottamuksen, kokemukseen, työmoraalin ja kyltymättömän halun kehittyä paremmaksi, on Ristolainen ehdottomasti kapteeniainesta, Pachla perustelee.
Muitakin ehdokkaita
Ehdotus on herättänyt keskustelua yli 800 kommentin verran. Moni pitää Buffalon itsestään selvänä kapteenina superlupaus Jack Eichelia. Myös Ryan O’Reilly on vahvasti mukana kaavailuissa. – Kuka vain edellä mainituista pelaajista olisi loistava kapteeni Sabresille, mutta Ristolainen esittää mielestäni illasta toiseen eniten kapteenin elkeitä, Pachla kirjoittaa.LUE MYÖS:
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!