Tuukka Rask joutunut urakoimaan hurjasti Bostonissa – ”Yksi askel lähemmäs ratkaisua”
Kuva: Getty Images
Boston Bruinsin ykkösvahtina torjuva Tuukka Rask on joutunut tällä kaudella urakoimaan hurjia määriä.
Rask on pelannut tällä kaudella 31 ottelua, joista hän on voittanut peräti 19. Raskille on merkattu tällä kaudella jo neljä nollapeliä ja hänen päästettyjen maalien keskiarvo on kova, tasan 2.
Bruinsilla on ollut tällä kaudella suuria ongelmia kakkosvahtien kanssa, sillä niin Anton Khudobin, Malcolm Subban kuin Zach McIntyre ovat saaneet kokoon yhdessä vain yhden voiton. Kolmikko on pelannut tällä kaudella kymmenen ottelua, joista Khudobin on torjunut kolmikon ainoan voiton, ja siitäkin on jo kuukauden verran aikaa.
McIntyrelle annetaan tilaisuus Raskin rinnalla
Myös päävalmentaja Claude Julien on todennut julkisesti, että hän ei ole tyytyväinen Raskin tuuraajien otteisiin. Näistä syistä Bruins nostikin juuri McIntyren ylös AHL:stä, jossa hän on ollut voittamaton kirjaten rekordin 10-0-0. – Meillä ei ole ollut juuri onnistumisia kakkosmaalivahtien osalta. Emme ole voittaneet tarpeeksi otteluita, joten meidän täytyy yrittää jotain uutta, Julien totesi Taunton Gazetten haastattelussa. – Tämä on yksi askel lähemmäs ratkaisua.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Patrik Laineen kohdalla nostettiin shokkiratkaisu pöydälle!
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Sopimus purettu – maajoukkuemies jättää Liiga-seuran!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- Liiga-konkari Elmeri Eronen siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Lauri Marjamäki: yllätyspesti!
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- Reid Gardineriakin kovempi maalitykki vapaille markkinoille – huhut vie Tapparaan!
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Liiga-legenda: se oli siinä
- Leijonien MM-joukkue vahvistuu – NHL-järkäle mukaan!