Vedonlyöntiyhtiö: Patrik Laine yksi suosikeista Vuoden urheilijaksi
Kuva: Getty Images
Patrik Laine ei ole kirkkain suosikki Vuoden urheilijaksi, mutta yksi kärkinimistä kuitenkin, kertoo urheiluvedonlyöntiyhtiö NordicBet.
NordicBet on asettanut suurimmaksi ennakkosuosikiksi Leo-Pekka Tähden. Ratakelaajan kerroin Vuoden urheilijaksi on selvästi listan pienin, vain 1,45. Vuoden yleisurheilijan suurin haastaja on ainakin tällä hetkellä tennispelaaja Henri Kontinen kertoimella 3,7.
Uskomattoman vuoden pelannut Patrik Laine on kiilannut kertoimissa kolmanneksi. Vuoden aikana Laine pelasi avainroolissa nuorten MM-kultaryhmässä, oli Liigan pudotuspelien MVP-pelaaja, takoi tulosta MM-kisoissa toukokuussa ja NHL-debyyttikausi on sujunut niin ikään nuorukaiselta mainiosti.
Laineen valinnasta saa tosin jo selvästi suurempaa kerrointa, 6,00, kuin Tähdestä ja Kontisesta.
– Kertoimissa NordicBet on näyttää painottaneen koko uran merkitystä asettaessaan Leo-Pekka Tähden selkeäksi ykköseksi, kertoo iGaming asiantuntija Juha Kvist peliyhtiön tiedotteessa.
– Tämän uskotaan vaikuttavan runsaasti äänestäjien valintoihin. Samoin näyttää vahvasti siltä, että valinnoilla halutaan osoittaa tasavertaisuutta, lisää Kvist.
Ennakkokaavailussa Vuoden Urheiijaksi ovat vahvasti mukana myös nyrkkeilijä Mira Potkonen ja maantiepyöräilijä Lotta Lepistö.
Kertoimien valossa Vuoden urheilijan valinta tuon viisikon ulkopuolelta olisi jättiyllätys. Listan kuudes eli Huuhkaja-vahti Lukas Hradecky ei lukeudu enää varsinaisiin voittajasuosikkeihin, sillä kerroin tuolle tapahtumalle on peräti 55,0.
Vuoden 2016 urheilijat ja urheilusuoritukset palkitaan 17. tammikuuta järjestettävässä urheilugaalassa.
LUE MYÖS:
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu