Nashville Predatorsin GM ylistää suomalaispelaajiaan: ”Maalivahtimme ovat olleet erinomaisia”
Kuva: Getty Images
Nashville Predators taistelee paikastaan pudotuspeleihin. Joukkueen peli on viime aikoina parantunut, ja siihen suuri syy on joukkueen suomalainen maalivahtiosasto.
Predators on voittanut edelliset kolme otteluaan ja se on noussut läntisessä konferenssissa yhdeksännelle sijalle, joten se on tukevasti mukana taistelussa playoff-paikoista.
43 ottelun jälkeen joukkueen peliä leimaa kuitenkin ainakin yksi ongelma. Predators on nimittäin tehnyt koko kaudella vain 17 ottelussa avausmaalin, mutta niistä 13 se on vienyt nimiinsä, joten sen tärkeyttä ei voi väheksyä. Suomalaisilla maalivahdeilla varusteltu joukkue on päästänyt liian usein vastustajansa johtoasemaan.
Seuran managerin mukaan ykkösvahti Pekka Rinne ei ollut parhaimmillaan lokakuussa, kun joukkue hävisi 11 ottelustaan kahdeksan, mutta nyt tilanne on toinen.
– Marraskuussa hän sai joukkueemme suunnan kääntymään ja hänet nimettiin kuukauden pelaajaksi. Mielestäni hän on ollut hyvä viime aikoina, Predatorsin GM David Poile kommentoi USA Todayn sivuilla.
Nashville Predators on napsinut viime peleistä voittoja, vaikka se on tehnyt vähän maaleja. Tähän löytyykin Poilen mukaan vastaus maalivahtiosastolta.
– Meidän täytyy pystyä parempaa, mutta se kertoo siitä, että maalivahtimme ovat olleet erinomaisia.
Rinteen lisäksi Predatorsin maalilla ollaan nähty 21-vuotias Juuse Saros, joka pelaa uskomattoman upeaa kautta.
Lähde: USA Today
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-seurat hereillä – Ilveksestä tuttu suomalaistykki vapaille markkinoille!
- Otto Kivenmäki: iso siirtohuhu!
- Yli 500 NHL-ottelun mies lähtee Tapparasta – tässä uusi seura!
- HIFK:n entinen pistelinko rikoksen tiellä – pidätettiin jälleen!
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan