Leo Komarov viihtyy huipputulokkaiden kaitsijana – ”Nauramme ja vitsailemme paljon”
Kuva: Getty Images
30-vuotias Leo Komarov on yksi Toronto Maple Leafsin kokeneimmista pelaajista. Tällä kaudella hän on saanut seurata vierestä tulokaslauman esiinmarssia joukkueessaan. Kiitos Auston Matthewsin, Mitch Marnerin,William Nylanderin ja Nikita Zaitsevin Toronto ja Komaron aivan uuden tilanteen edessä.
– Tilanne on erilainen kuin aiemmin. Viime vuonna meillä oli pari ketjua jotka pystyivät tekemään tulosta, nyt meillä on neljä hyvää ketjua, joista jokainen voi tehdä tulosta, Komarov sanoi Canoe.comin haastattelussa.
Loppujen lopuksi siitä ei ole pitkä aika, kun Komarov itse oli tuore kasvo Torontossa. Yhtäkkiä hän onkin kokeneen lauman kaitsija. Hän tuntuu viihtyvän nuorukaisten keskellä paremmin kuin hyvin. Toki joukkueen menestyksellä voi olla osuutta asiaan.
– Meillä on on loistava joukkuehenki. Vitsailemme ja nauramme paljon. Täällä on todella hyvä olla, Komarov sanoi.
– Nuorukaisetkaan eivät ole liian itserakkaita ja he ovat hyviä tyyppejä myös kaukalon ulkopuolella. Pyrimme auttamaan heitä mahdollisimman paljon.
Nuoruuden energiaa
Torontolla on oiva mahdollisuus selvitä pudotuspeleihin. Loppukauden pitää kuitenkin sujua hyvin. Tällä hetkellä Toronto on divisioonassaan kolmantena. Tämä kausi on ollut osoitus siitä, että uudelleenrakennuksen keskellä myllertävä joukkue on matkalla oikeaan suuntaan. Joukkue on ollut tällä kaudella nälkäinen ja taistelutahtoinen. Tämä johtuu osittain taatusti nuoruuden energiasta. – Nuoret pelaajat tuovat energiaa ja tekevät valtavasti töitä. Silloin kaikki pelaajat alkavat arvostaa heitä, ja valmentajat myös, Komarov sanoi.LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Kisa: voita itsellesi NHL26-peli!
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Jesse Puljujärvi pisti verkot heilumaan – hirmuvire!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!