Hannu Aravirta ällistelee itsekin uskomatonta leijonauraansa: ”Tuntuu käsittämättömältä”
Kuva: Juha Tamminen
Hannu Aravirran pitkälle valmentajauralle mahtuu paljon.
Kokenut valmentaja vahvisti maanantaina (lue uutinen) pitkän valmentajauran olevan ohi. Valmentajalegenda muistetaan ennen kaikkea Leijonista. Hän oli tuomassa Suomeen yhteensä yhdeksää arvokisamitalia.
– Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus siitä, kuinka paljon sai kokea. Yli 11 vuotta A-maajoukkueessa. Se tuntuu jälkeenpäin ihan käsittämättömältä. Silloin sitä eli vain hetkessä ja päivä kerrallaan, Aravirta naurahtaa Leijonat.comille.
SM-liigassa Aravirta ehti valmentajaa JYPiä, Jokereita, HIFK:ta, Pelicansia ja Kärppiä. Valmennusura päättyi keväällä 2014 Pelicansin peräsimessä.
Yhdeksän arvokisamitalin ohella Aravirta ehti voittaa kaksi SM-liigan mestaruutta. Sen lisäksi hyllystä löytyy kolme SM-liigan hopeaa ja SM-liigan pronssia sekä liigan parhaan valmentajan titteli vuodelta 1989.
– Tulos määrittelee pitkälti tekemistä. Vaikka matka on ollut upea, uran jälkeen touhuun saa erilaisen perspektiivin. Kun nyt katselen mitalikaappia, sitä on aika mukava läjä kertynyt kaikkea, Aravirta hymähtää.
Voittojen lisäksi uralle mahtuu myös kitkeriä tappioita. Yksi sellainen on leijonauran päätöspeli, kun Ruotsi nousi kotikisoissa 2003 Leijonia vastaan 1-5-tappioasemasta 6-5-voittoon.
– Menestys ja menestymättömyys. Ne jäävät aina mieleen. Sitä yhtä Ruotsi-puolivälieräpeliä tullaan muistelemaan vielä vuosikymmeniä, Aravirta hekottaa.
Aravirran pitkä valmennuspesti näkyy myös tilastoissa. Hän valmensi Leijonia yhteensä 194 maaottelussa. Se on ennätysmäärä Suomen maajoukkueen peräsimessä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!