IL: Kärpät näyttää hauista siirtomarkkinoilla – nyt haaviin tarttui kolme liigahyökkääjää!
Kuva: Juha Tamminen
Oulun Kärppien joukkue on Iltalehden tietojen mukaan vahvistunut jälleen kolmella hyökkääjällä.
Oululaisjoukkueeseen on saapumassa HIFK-hyökkääjä Jasse Ikonen, Ässät-hyökkääjä Charles Bertrand sekä Sport-hyökkääjä Otto Karvinen.
26-vuotias Ikonen on pelannut HIFK:ssa kaudesta 2013-14 lähtien. Tällä kaudella hän taistelee mitaleista, sillä HIFK on yllättäen rynnistänyt jo välieriin, jossa vastaan asettuu Tappara. 52 otteluun Ikonen on tehtaillut tehot 8+7.
Niin ikään 26-vuotias Bertrand sen sijaan on ranskalaislähtöinen pelaaja, joka pelasi Ässissä tällä kaudella yhteensä 63 ottelussa tehopistein 12+10. Bertrandia veikattiin ennen kauden alkua jopa pistepörssivoittajaksi, joka kertoo omaa kieltään pelaajan potentiaalista.
Kolmas 26-vuotias Karvinen pelasi puolestaan tällä kaudella Vaasan Sportissa, jota hän edusti myös edelliskaudella. Nuori laitahyökkääjä iski 30 otteluun tehot 5+3. Karvinen tunnettaan fyysisenä pelaajana.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
IS: Kärppien maalivahtiosasto päivittyy – nuorten kultaleijona tarttui haaviin!
Expressen: Kärpät aloitti valmistaumisen ensi kauteen – kaappasi ruotsalaissentterin!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!